Vuosi vaihtui erittäin positiivisella mielellä, koska kuulimme jotain todella hienoa ennen joulua. Eräs tuttu pariskunta oli saanut adoptiolapsen. Tähän mennessä en ole osannut iloita toisten vauvauutisista, mutta tämä oli jotain muuta. Koin suunnatonta iloa siitä, että joku samanlaisessa tilanteessa oleva oli saanut näin suuren lahjan. Vieläpä ennen joulua.
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 1/14. Teksti: Lilly Korpiola Kun lapsi saapuu perheeseen, alkaa vanhemmuuden tärkein vaihe, kiintymyssuhteen muodostaminen. Tänä aikana on tärkeää, että vanhempi käsittelee rehellisesti niin positiivisia kuin … Lue lisää
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 1/14. Teksti: Sanna-Maria Röör Bloggaus oli henkireikä Keniassa ollaan hakumatkalla pitkään ja kenties siksi suurin osa perheistä pitää blogia. Näin minäkin aloin tehdä jo lapsitiedosta … Lue lisää
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 1/14. Teksti: Antti Matikainen Digitaalinen pelaaminen kehittää kognitiivisia, motorisia ja sosiaalisia taitoja. Toisaalta pelien väkivalta ja koukuttavuus huolestuttaa. Kuinka hallita pelaamista niin, että se ei … Lue lisää
Alakouluikäinen lapsi tarvitsee aikuisen apua ja tukea, jotta hän pystyy ymmärtämään ja hyväksymään adoptionsa. Lue kuinka erään jäsenemme perheessä käsitellään adoptiota pienen koululaisen kanssa.
Loppuvuosi toi meille tullessaan tärkeän soiton ja matkan Uralin taakse toista nuppusta tapaamaan. Matka oli onnistunut ja palanen sydämestäni jäi talviseen Magnitogorskiin. Kuulimme lapsen taustoista ja nykytilanteesta. Ja mikä parasta, saimme nähdä lapsemme ja touhuta hänen kanssaan kuusi kertaa pari tuntia kerrallaan hänen nykyisessä kodissaan, lastenkodissa. Sitten oli palattava Suomeen ikävöimään ja hankkimaan lisää papereita. Maistraattiin meidän pitäisi jo saada kanta-asiakaskortti, kun niin usein käymme siellä apostilloimassa ja asioimassa.
Toukokuussa kävimme adoptioneuvonnan vuositapaamisessa. Jännitin tapaamiseen menemistä, sillä sosiaalityöntekijämme oli vaihtunut ja edessä oli uusi tuttavuus. Saimme kuulla, että adoptiorintamalla oli ollut vilkasta aikaa ja näkymät tulevaisuuteen olivat valoisat. Saimme positiivisen arvion adoptioaikojen kestoista, jopa niin positiivisen, että aloin jännittämään tulevaa. Mietin, että olemmeko me oikeasti varautuneet siihen, että joku päivä puhelin soisi ja meitä odottaisi pieni lapsi kotiin haettavaksi? Hetkellisen epävarmuuden jälkeen mieleni valtasi levollinen tunne ja ajattelin, että me olisimme mieheni kanssa enemmän kuin valmiit vanhemmiksi.
