Tietoa adoptoiduille

EtusivuAdoptoiduilleTietoa adoptoiduille

Suomessa elää eri arvioiden mukaan 30 000–120 000 kansainvälisesti ja kotimaan adoptoitua. Samoja kokemuksia omaavat vertaiset voivat olla korvaamattomia peilauskumppaneita, kun adoptoitu käsittelee adoptiota omasta näkökulmastaan. Löydät tältä sivulta tietoa adoptoiduille.

Adoptoidun kokemukset ja ajatukset identiteetistä ovat hyvin yksilöllisiä. Mielenkiinto omaan taustaan tai adoptioon saattaa aktivoitua eri elämänvaiheissa, esimerkiksi kun adoptoitu aloittaa parisuhteen, parisuhde päättyy tai adoptoitu perustaa oman perheen.

Usein adoptoidun taustaan voi liittyä myös puuttuvia palasia, joihin ei kenties koskaan saa vastausta.


Vertaistoiminnasta tietoa ja tukea

Adoptioon on menneinä vuosikymmeninä liittynyt vahva salailun kulttuuri, mikä on näkynyt erityisesti kotimaan adoptiossa. Tieto adoptiotaustasta on voinut käydä ilmi adoptoidulle vasta esimerkiksi perunkirjoituksessa.

Tämänhetkisen tietämyksen perusteella tulevia vanhempia kehotetaan puhumaan lapsen kanssa adoptiosta avoimesti heti alusta lähtien, ikätason mukaan. Tällöin adoptoidulla on paremmat edellytykset rakentaa eheä identiteetti ja oma elämäntarina. Adoptiosta puhutaan onneksi nykyään yhä avoimemmin, niin perheiden kesken kuin adoptoiduille itselleenkin.

Vertaistoiminta voi tarjota mahdollisuuden käsitellä niin kipeitä kuin muitakin adoptioon liittyviä asioita. Sitä kautta voi huomata, että moni muukin on miettinyt ihan samoja asioita.

Oli jännä tunne, kun ensimmäistä kertaa sai jutella jonkun kanssa, joka oikeasti ymmärtää. Ei tarvinnut selitellä, vaan toinen ymmärsi heti. Se tuntui helpottavalta ja voimaannuttavalta. Oli kiva huomata, että muutkin ovat miettineet samoja asioita ja käyneet läpi samoja tunteita. Tapaaminen oli todella rento, ihmiset mukavia ja itse sai olla sen verran äänessä kuin halusi. Puhuimme, nauroimme ja meillä oli hauskaa.

Adoptoitu

Tulevia tapahtumia adoptoiduille

Aikuisille adoptoiduille

Nuorille adoptoiduille

syys
27
Lasten leiri
27.9.29.9.
marras
1
Nuorten leiri
1.11.3.11.

Artikkeleita adoptoiduille

Oppimiseen pitää saada tukea

Adoptioperheet

Tanja Airaksisella on parin- kymmenen vuoden kokemus erityisopettajana toimimisesta, ja viimeiset kolmisen vuotta hän on vastannut EOL:n neuvovaan puhelimeen. Tyypillisiä syitä yhteydenottoon ovat muun muassa …
Adoptiovanhemmille Adoptoiduille Ammattilaisille Artikkelit

Lapsi tarvitsee turvaa

Adoptioperheet

Adoptioäidin turvallinen kupla puhkesi, kun lapsi aloitti päiväkodin Turvallisuus ja pysyvyys ovat adoptiolapselle erityisen tärkeitä varhaiskasvatuksessa. Tuen tulisi olla lapsen tarpeiden mukaista eikä riippua siitä, …
Adoptiovanhemmille Adoptoiduille Artikkelit

Facebook-ryhmiä adoptoiduille

  • Kansainvälinen adoptio on suljettu ryhmä ja tarkoitettu kaikille kansainvälistä adoptiota harkitseville, prosessin aloittaneille ja oman lapsen ulkomailta jo saaneille sekä kansainvälisesti adoptoiduille.
  • Aikuiset adoptoidut on kaikille aikuisille adoptoiduille tarkoitettu suljettu ryhmä.
  • Ip-leiriläiset ja muut adoptoidut on suljettu ryhmä, joka on tarkoitettu entisillä Interpedian leireillä käyneille sekä muille adoptoiduille.
  • Aikuiset Etiopiasta adoptoidut on suljettu ryhmä, joka on tarkoitettu Etiopiasta adoptoiduille aikuisille.
  • Ruotsinkielinen aikuisten adoptoitujen ryhmä on piilotettu ja tarvitset ylläpitäjän kutsun ryhmään päästäksesi. Ota yhteyttä Sabina Söderlund-Myllyharjuun: [email protected]
  • Finnish Adopted Youth on piilotettu ja tarvitset ylläpitäjän kutsun ryhmään päästäksesi. Ota yhteyttä vertaistoiminnan asiantuntija Elias Helmiseen [email protected]
  • Venäjältä Suomeen adoptoidut on piilotettu ja tarvitset ylläpitäjän kutsun ryhmään päästäksesi. Ota yhteyttä Katjaan: 044 5344 555, [email protected].
  • ADÅ Svenskspråkig Facebook-grupp för adopterade, som är bosatta på Åland. Kontakta: [email protected]

Tietoa adoptoiduille

Linkkejä ja luettavaa


Yhteyshenkilöt adoptoiduille

Ota yhteyttä

Elias Helminen

Vertaistoiminnan asiantuntija

Yhteyshenkilö adoptoitujen aikuisten toiminnan sekä heidän vapaaehtoistoimintansa osalta

045 882 7080

[email protected]

suomi, englanti

Ota yhteyttä

Jonas Hjärtberg

Nuorisotoiminnan koordinaattori

Yhteyshenkilö adoptoitujen nuorten sekä heidän vapaaehtoistoimintansa osalta

040 612 8904

[email protected]

suomi, ruotsi, englanti

Adoptioperheet ry
Kalevankatu 16,
00100 Helsinki