Ihminen on osa jotakin itseään suurempaa. Kun meistä toivottavasti tulee jossain vaiheessa adoption kautta vanhemmat, omat elämämme saavat aivan uudenlaisen merkityksen. Silloin kaikella, mitä teemme, on merkitys paitsi itsellemme ja toisillemme myös lapselle. Haluamme tarjota hänelle perheen, joka ei jätä häntä koskaan, ja kiintymyssuhteita, jotka säilyvät aina. Samalla alamme elää samanlaista perhe elämää kuin lapsiperheet kaikkialla. Olemme tärkeitä lapselle, ja hän on tärkeä meille. Hän tietämättään tuo perheeseemme sen viimeisen palan, joka siitä vielä puuttuu. Lapsen hymykin on merkityksellinen, koska siitä välittyy tunne vanhempaa kohtaan silloin, kun yhteistä kieltä ei vielä ole. Meistä tulee osa ikiaikaista jatkumoa, sukupolvien ketjua.