Kirjoittaja Maija Nyman on Adoptioperheet -lehden kolumnisti ja tämä kirjoitus on julkaistu alunpitäen lehdessämme 4/2013 Vauvasta vaariin. Maija Nyman (synt. 1946) on kahden Afrikasta adoptoidun ja neljän biologisen lapsenlapsen mummo, kolmen pojan äiti, kirjailija, kolumnisti, sairaanhoitaja ja luennoitsija. Kolumnissaan Maija-mummo käsittelee elämän haasteita ja yllätyksiä, arjen kauneutta ja kipua.
Kyllä vaaria taas onnisti! Hyppäsi koneeseen ja lensi Johannesburgiin, Etelä-Afrikkaan. Sillä aikaa kun vaari sai kävellä pikkuisen pojan ja tämän uuden isosiskon kanssa pitkin etelän kuumaa hiekkaa, mummo uurasti keskellä muuttorumbaa, jonka tempo vaan kiihtyi.
Lähes kymmenentuhannen kilometrin päässä muuttolaatikoista tutustuttiin, katseltiin, kuulosteltiin – ja vaari kuorsasi! Ollaanko me nyt sukulaisia? Kyllä! Tervetuloa tämmöiseen porukkaan, sinua on odotettu kovasti ja kauan. Aivan kuten siskoasikin viisi vuotta sitten. Puolestasi on rukoiltu ja lähetelty enkeleitä matkaan.
Palatessaan reissulta vaarin kasvoilla oli aivan uusi virne. Oli niin ollakseen. Onneksi mummon ei tarvinnut ryhtyä kadehtimaan, vaan yhtyä iloon ja ihmettelyyn. Muuttorumbaankin tuli uutta tempoa ja askeleet alkoivat mennä kohdalleen. Niihin tuli afrikkalainen syke. Suomalainen tango olisikin ollut laahaavaa ja liian sentimentaalista.
Ollaanko me nyt sukulaisia? Kyllä! Tervetuloa tämmöiseen porukkaan, sinua on odotettu kovasti ja kauan.
Olen usein miettinyt, miksi sanotaan Mummola. Miksei Vaarila? Tuntuu kuitenkin siltä, että vaarit ovat mittavia, täyttävät hyvin tilansa omalla tavallaan kukin. Kaikkien vaarien sydän ei ehkä hehku suurissa sanoissa, tunteissa ja tunnelmissa. Mutta se hehkuu sisäänpäin omalla tavallaan. Hehkuu leikin keskellä konttausasennoissa, tarinoissa, ikämiehen käden luotettavassa otteessa tai onkireissuilla. Oman vaarini, sen äidin puolen karjalaisen äijäksi sanotun, ja isäni puolelta Nivalan ukon muistot ovat omanlaisia aarteita. Ei tarvittu enempää kuin mitä he olivat, aikansa lapsia, sopivasti vanhanaikaisia ja vähäeleisiä. Koska kaikilla ei ole vaareja, erilaisille varavaareille on aina kovasti tilausta.
Mummot eivät koskaan yllä vaareiksi, vaikka joutuvat tiukan paikan tullen siihenkin rooliin. Jokaisella on paikkansa ja hyvä, jos hoksaa ottaa sen haltuun. Adoptiomummon osassa tarvitaankin hyviä hoksottimia. On löydettävä tilanteessa kuin tilanteessa oikeat tanssiaskeleet. Parasta kannustusta, mitä mummo voi vaarille sanoa, on: ”Ei se mitään!” Ettei ala vaatia ja mittailla. Vaarin sydäntä tarvitaan myös aikuisen miehen elämän raitilla. Silloin, kun pikkumies on isompi, äänenmurros riekuttaa ja elämä murjoo.
Unelmista sydän kaunistuu
– Maija-mummo
Toivotamme hyvää isovanhempien päivää 17.10.2020! Myös adoptioperheissä isovanhemmat ovat lapsen elämän rakkaita ja tärkeitä aikuisia sekä vanhempien arvokkaita kannustajia ja tukijoita!
