Lupa ja yhteys

Teksti: Sointu odottaa toista lastaan, joka adoptoidaan kotimaasta.
juttu on julkaistu Adoptioperheet -lehdessä 1/2023

Vuosi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, ja luvan uusiminen kolmatta kertaa on käsillä. Paperit on kerättynä ja turhautumiseen saakka on juostu lääkärintodistuksen perässä. Lääkärille oli käynyt inhimillinen erehdys, ja hän oli täyttänyt väärän lomakkeen. Uuteen lomakkeen taas olivat pituus ja paino jääneet kokonaan merkitsemättä! Konsultoiva lääkäri, jolle todistukset vielä menevät, ei tietenkään voinut hyväksyä puutteellista asiakirjaa. Jälleen lähti uusi todistus matkaan. Kovasti olisin toivonut paperimme ehtivän seuraavaan lautakunnan kokoukseen. Hieman epätoivoiselta näyttää. Toivon todella, ettei paperimme tarvitse täyttä lautakunnan kokoonpanoa, koska silloin lupamme ehtisi vanhentua. En tiedä mitä merkitsisi, jos lupamme vanhenisi ennen sen uusimista.

Tuskailin kotona, kun tämä kirjoitukseni jäi viime tippaan, ja sanoin: ”Huomiseen mennessä pitää olla se tekstikin…”, mihin esikoisemme jatkoi: ”…tai me ei saada vauvaa”. Huokasin, ettei vauvan tulo sentään minun teksteistäni ole kiinni. (Tosin kirjoittaessani kotitehtäviä neuvonnan aikana, siltä saattoi joskus tuntuakin.) Aiemmin lääkärintodistuksia kasatessamme esikoinen oli ihmetellyt, mihin niitä tarvitaan, ja kävimme keskustelua siitä, miten sisaruksen tulo perheeseemme ei olisi mahdollista ilman todistuksia. Vaikeahan lapsen oli sitä ymmärtää, ja niin hän varmasti oli päätynyt edellä mainittuun johtopäätökseen.

Pohdin usein elämän alkujuuria ja menneiden sukupolvien ketjua.

Väsymys on tällä odotustaipaleella alkanut tuntu ajoittain raskaalta. Alkaessamme odottaa kuopusta perheeseemme esikoisemme oli oppinut ensimmäisiä sanojaan, ja nyt hän osaa jo lukea! Aika lentää siivillä! Jospa se kuitenkin hidastelisi yllämme vielä niin kauan, että sisarukset saisivat yhdessä kokea ja jakaa lapsuuttaan. Toiveita ja haaveita riittää tällä saralla, ja samaan aikaan pyrin näkemään jokaisen hetken merkityksellisyyden. Kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Aina.

Pohdin usein elämän alkujuuria ja menneiden sukupolvien ketjua. Mietin, saammekohan kuopuksen kohdalla joskus kokea samankaltaisia asioita kuin esikoisen kanssa. Saimme olla yhteydessä lapsemme alkujuuriin. Yhteys oli vahva ja vaikuttava. Hämmästellen olen kiittänyt, että saimme kohdata ja kokea jotain niin ainutlaatuista. Jospa tulevaisuudessa kohtaamme vielä, niin esikoisen kuin kuopuksenkin alkujuuret, ja saamme rikastuttaa lastemme elämää monimuotoisella tavalla. Olen suuresti kiitollinen siitä, että olen saanut kaiken tämän elämässäni kokea. Monimuotoinen, mutkainen ja mäkinenkin on ollut tämä polkumme, mutta niin elämänmakuinen ja rikas! Vielä me vain odotamme, uskomme ja luotamme, että sinunkin aikasi tulee vielä. Sylit ja sydämet apposen avoinna! Tule jo rakas, tule!

– Sointu


Sointu odottaa toista lastaan kotimaan adoption kautta ja .hän vuorottelee lehtemme kolumnistina toisenm kansainvälisen adoptio-odottajan kanssa.

Adoptioperheet ry
Kalevankatu 16,
00100 Helsinki