Kirjoittaja Toni Hinkka on perheenisä, vaikutusvoimavalmentaja ja tietokirjailija Tuusulasta.
Miten kokemukset vauvana ennen adoptiota ovat vaikuttaneet minuun ja persoonaani? Miten eri tavalla tunnen ja reagoin verrattuna heihin, joita ei ole hylätty ja jotka ovat saaneet turvaa ja läheisyyttä elämänsä alusta asti? Verrattuna heihin, jotka ovat kelvanneet?
Olen vasta nyt yli viisikymppisenä alkanut ymmärtää, kuinka paljon herkemmin ja voimakkaammin reagoin moniin tilanteisiin, joihin muut tuskin kiinnittävät huomiota. Kuvaan näitä myöhemmin, mutten vielä antaakseni teidän miettiä asiaa ensin itse johdattelematta ajatuksianne mihinkään suuntaan.
Minulla on ollut erittäin turvallinen ja rakastava perhe 1,5-vuotiaasta lähtien. Parempia ja rakkaampia vanhempia en olisi voinut toivoa. Ajasta ennen adoptiota minulla ei ole muistikuvia. Vaikken muista, on se varmaan muovannut minua paljon. Ehkä jopa traumatisoinut.
Olen viime vuoden syksystä lähtien osallistunut moniin vertaisryhmätapaamisiin ja aivan loistavaan Leena Louhivaaran lämmöllä ja viisaudella johtamaan Minäkuva-työpajaan. Nämä kohtaamiset ovat tuoneet tämän mahdollisen varhaislapsuuden trauman tietoisuuteni. Huomasin myös, että sama asia mietityttää tavalla tai toisella monia muitakin.
Haluan ymmärtää tätä paljon syvällisemmin. En pelkästään itseni vuoksi vaan auttaakseni myös läheisiäni ymmärtämään minua paremmin. Tästä ymmärryksestä olisi ollut varmaan valtavasti apua myös adoptiovanhemmilleni, jotka taatusti ihmettelivät ja kärsivät erilaisuudestani, kipuilustani ja kapinoinnistani murrosiässä ja nuorena aikuisena. Heille tämä on jo myöhäistä, mutta ehkä tämä auttaa heitä, joilla nämä haasteet ovat ajankohtaisia tai tulevaisuudessa mahdollisesti edessä.
Sovin aloittavani vapaaehtoisena kirjoittajana Adoptioperheet-lehdessä. Ensimmäiset kaksi kirjoitustani liittyvät juuri yllä kuvaamaani asiaan. Ensin kyselen teidän näkemyksiänne ja kokemuksianne (juttu tulee seuraavaan lehteen). Tämän jälkeen keskustelen aiheeseen perehtyneiden psykiatrien ja terapeuttien kanssa heidän analyyseistään asiaan liittyen (syksyn lehdessä sitten tämä).
Yhdistyksemme adoptoitujen vertaistoiminnan päällikkö Elias Helminen laati kanssani kyselyn, johon toivomme teidän vastaavan. Tulen myös haastattelemaan muutamia tarjokkaita. Suhtaudumme anonymiteettiin ja luottamuksellisuuteen asian edellyttämällä vakavuudella.
Klikkaa linkistä vastaamaan verkkokyselyyn Varhaislapsuuden kokemukset. Suuri kiitos etukäteen!
———————————–
Adoptoitun taustaan liittyvistä pohdinnoista löydät sivultamme juuret.
Sivuiltamme löytyy myös tietoa aikuisten adoptoitujen toiminnasta, kaikki tapahtumat ja kokoontumiset löytyvät myös verkkokalenteristamme.