Perheissä voidaan kohdata tilanteita, joissa lapsen käytös näyttäytyy ulospäin haastavana, hallitsemattomana tai jopa väkivaltaisena. Erityisesti neurokirjon lapsilla kuormitus voi kasvaa näkymättömästi niin suureksi, että hermosto siirtyy selviytymistilaan, itsesäätely vaikeutuu ja lapsi reagoi käytöksellään.
Ei tahallaan tai tietoisesti, vaan primitiivisesti ja selviytyäkseen ylivoimaisen vaikealta tuntuvassa hetkessä ainoalla mahdollisella tavalla. Silti ympäristö tulkitsee tilanteen usein väärin.
“Miksi tuo lapsi käyttäytyy noin?” – väärinymmärrysten pitkä varjo
Kun lapsi voimakkaasti kuormittuneena lyö, kiroilee, huutaa, rikkoo tavaroita tai raivoaa, huomio kohdistuu liian helposti näkyvään käytökseen, ja lasta pidetään tuhmana tai uhmakkaana. Ajatellaan, että lapsi toimii tahallaan väärin ja haastaa aikuisten ohjeita.
Liian harvoin vielä tänäkin päivänä – kaikesta saatavilla olevasta tiedosta huolimatta – pysähdytään kysymään, mitä pinnalle näkyvän käytöksen taustalta löytyy, mikä kaikki on johtanut liialliseen kuormittumiseen ja mistä täyttymättömästä tarpeesta lapsi yrittää toiminnallaan viestiä.
Tai miltä lapsen hermostossa tuntuu silloin, kun kuormitus yksinkertaisesti ylittää sietokyvyn. Mitä kaikkea lapsi on joutunut sietämään ja kuinka pitkään hän on sinnitellyt ennen kuin kuormitus lopulta purkautuu ulospäin? Usein taustalla on yllättäviä tilanteita, ennakoimattomia tilanteita, ympäristön aistikuormaa, pinnistelyä sosiaalisissa tilanteissa, vaikeasti tulkittavia ohjeita, hämmentävältä tuntuvia kehollisia kokemuksia, kiusatuksi tai nöyryytetyksi joutumista, sekä väärinymmärretyksi tulemista.
Lapsen kokemusmaailman äärelle pysähtymisen lisäksi olisi erityisen tärkeää kohdata lempeästi myös aikuisen tuntemuksia: mitä tapahtuu vanhemmalle, joka tavoittaa, ottaa vastaan ja kannattelee lasta – ja itseään – tämän kaiken keskellä, mutta jää ymmärryksensä kanssa yksin?
Vanhempi, joka näkee käytöksen taakse
Yleistä on, että monessa perheessä toinen vanhemmista alkaa vähitellen ajan kuluessa ymmärtää yhä paremmin lapsen pinnalle näkyvän haastavan käytöksen juurisyitä. Hän oppii tunnistamaan kuormituksen kertymistä, huomaamaan vireystilan vaihteluita ja ennakoimaan tilanteita ennen kuin ne räjähtävät käsiin.
Hän madaltaa vaatimuksia ja mukauttaa odotuksia lapsen toimintakyvyn mukaan silloin, kun lapsen hermosto on ylikuormittunut. Hän oivaltaa, että lapsen tunnereaktioihin vastaaminen kovuudella johtaa tilanteiden eskaloitumiseen ja rikkoo yhteyttä. Sen kautta hän saa varmuutta toimia toisin ja oppii ratkaisemaan vaikeita tilanteita kanssasäädellen – lainaamaan omaa hermoston rauhaansa lapselle. Hän tietää, ettei lapsi pysty vastaamanottamaan aikuisen sanoja, kun hermosto on hälytystilassa. Hän tietää myös sen, etteivät toruminen ja moittiminen auta. Ne ainoastaan ylläpitävät lapsen hermoston ylivireyttä, lisäävät häpeää ja estävät tilanteen rauhoittumisen.
Kun toinen vanhempi puhuu turvasta ja toinen kurista
Surullista on se, että samaan aikaan toinen vanhempi voi nähdä tilanteen täysin toisin.
Hän saattaa tulkita mukauttamisen periksi antamisena. Hän voi itse ohjautua häpeästä käsin, tuntea riittämättömyyttä, pelätä kontrollin katoamista tai peilata omaa lapsuuttaan: ”Minun aikana tuollaista ei olisi sallittu.” Saatu vanhemmuus ja opitut käyttäytymismallit on usein iskostettu todella syvään ja niistä poisoppiminen on pitkä tie, johon vanhempi usein tarvitsee myös apua. Ilman tätä tukea, mahdollisuutta pysähtyä ja rohkeutta reflektoida voi vanhempi vanhan ajatusmaailmansa kautta nähdä rauhoittamisen rajattomuutena, sallivuutena tai jopa huonona vanhemmuutena.
Silloin perheen sisälle syntyy syvä ja repivä ristiriita, joka asettaa vanhemmat toisiaan vasten tilanteessa, jossa he kipeästi kaipaisivat turvaa ja voimaa toisistaan. Toinen yrittää suojella kuormittunutta hermostoa ja toimia rauhaa ja turvaa palauttavalla tavalla. Toinen yrittää palauttaa järjestystä ja hallintaa tavoilla, jotka ylläpitävät ylivireyttä ja etäännyttävät lasta.
Kumpikin haluaa hyvä, mutta keinot ja ymmärrys lapsen käyttäytymisestä ovat hyvin erilaiset.
Hetki, jolloin kun vanhempi jää yksin ymmärryksensä kanssa
Tilanteet ovat monesti kipeitä ja emotionaalisesti hyvin kuormittavia vanhemmille. Usein tällaisen arjen keskellä elävät perheet kertovatkin, ettei raskainta ole lapsen haastava käytös itsessään, vaan se, että vanhempi kokee syvää yksinäisyyttä joutuessaan jatkuvasti puolustamaan tapaansa kohdata lapsi.
Moni neurovahvistavaa, positiiviseen pedagogiikkaan ja vahvuusajatteluun nojaavaa vanhemmuutta toteuttava vanhempi kohtaa vähättelyä tai jopa kasvatustapansa arvostelua myös ammattilaisilta. Tämä on tabu, josta on tärkeä uskaltaa puhua. Kanssasäätely voidaan nähdä rajattomuutena. Odotusten mukauttaminen nähdään sallivuutena. Toiminnanohjauksen tuki puolesta tekemisenä. Rauhoittava läsnäolo tulkitaan liialliseksi pehmeydeksi. Lapsen tuen tarpeet ja usein myös kuormittavan kouluympäristön aiheuttamat reaktiot muuttuvat neurokirjoa ymmärtämättömien ammattilaisten silmissä vanhemmuuden puutteiksi.
Se satuttaa syvältä ja on räikeä systeeminen epäkohta. Todellisuudessa vanhempi tekee usein juuri sitä, mitä kuormittunut lapsi eniten tarvitsee: pysyy lähellä, auttaa rauhoittumisessa ja tukee itsesäätelyä silloin, kun lapsi ei itse siihen kykene.
Kanssasäätely ei tarkoita sitä, että sallitaan vahingoittava käytös, jollaiseksi se valitettavan usein tulkitaan. Kanssasäätely on turvan vahvistamista, jolla autetaan lasta takaisin säätelyn tilaan.
Lapsi ei opi hälytystilassa
Hermoston näkökulmasta lapsi ei opi keskellä kaaosta. Oppiminen ja oman toiminnan suuntaaminen kohti toivottua tapahtuu vasta silloin, kun turva palautuu.
On tärkeää sanoittaa ääneen jotakin, minkä moni vanhempi tietää jo sydämessään: Lapsen tunteiden vastaanottaminen ei ole rajattomuutta. Kanssasäätely ei ole huonon käytöksen hyväksymistä. Rauhoittaminen ei ole periksiantamista. Se on tunnesäätelyn opettamista ja emotionaalisen turvan vahvistamista. Kun vanhempi pysyy itse rauhallisena lapsen tunnemyrskyn keskellä, hän auttaa omalla toiminnallaan myös lapsen hermostoa palaamaan tilaan, jossa ajattelu, oman toiminnan havainnointi ja suuntaaminen sekä dialogi ovat jälleen mahdollisia.
Turvallinen säätely rakentaa taitoja pitkälle tulevaisuuteen.
Vasta silloin voidaan harjoitella uusia taitoja ja pohtia yhdessä myönteisiä toimintatapoja, sanoittaa tunteita ja rakentaa toivottua muutosta tavalla, joka tukee lapsen itsetunnon ja myönteisen minäkuvan kehittymistä. Turvallinen säätely rakentaa taitoja pitkälle tulevaisuuteen.
Kuormittunut hermosto ei tarvitse kovempia otteita
Liian usein ympäristölähtöinen kuormitus nähdään vanhemmuuden ongelmana, vaikka todellisuudessa lapsi voi olla jatkuvasti ylikuormittunut ympäristöissä, jotka eivät huomioi hänen neurokirjon tarpeitaan.
Me tarvitsemme enemmän ymmärrystä näkymättömistä kuormitustekijöistä, hermoston toiminnasta, vireystiloista ja siitä, miten turvallisuus rakentuu. Tarvitsemme ammattilaisia, jotka osaavat nähdä sydämellä pinnalle näkyvän käytöksen taakse ja jotka ymmärtävät, miten säätelyä ja turvaa rakennetaan. Tarvitsemme avointa ja uteliasta keskustelua siitä, ettei hyvä vanhemmuus ole jämäkkää kontrollia vaan aikuisen kykyä kohdata lapsi siellä missä tämä on, tuomitsematta ja emotionaalista turvaa vahvistaen.
Kaikkein vahvinta vanhemmuutta on se, että aikuinen uskaltaa luottaa omaan näkökulmaansa ja kanssasäätelyn voimaan silloinkin, kun neurokirjoa ymmärtämätön ympäristö lähellä että kaukana painostaa kovempiin otteisiin. Se on usein myös suurinta mahdollista rohkeutta pysyä itsensä ja oman lapsena puolella.
Entä jos seuraavan kerran kysyisimme: “Mikä kaikki lasta ja perhettä kuormittaa ja miten voisimme auttaa?”
Jokainen vanhempi lopulta voi murtua, jos joutuu kohtaamaan arvostelua ja syyllistämistä samalla, kun yrittää selvitä arjessa herkästi kuormittuneen lapsen rinnalla vastaanottaen ja säädelleen tunteita päivästä toiseen. Vanhempien häpäisy ja jatkuva arvostelu eivät auta ketään, ja ne heikentävät myös vanhemman omaa henkistä hyvinvointia, ja se on koko perheeltä pois.
Sen sijaan, että kysyisimme: “Miksi ette ole tarpeeksi tiukkoja?”
Voisimme kysyä: “Mistä kaikesta perheen kuormitus rakentuu?” “Miten voimme auttaa koko perhettä?”
Koska usein vanhemmat eivät tarvitse lisää ohjeita kontrolliin. He tarvitsevat lempeää ymmärrystä. Turvaa ja nähdyksi tulemista. Onnistumisten huomaamista ja toivoa tulevaan. Rinnalla kulkemista. Ja luvan olla lempeitä myös silloin, kun maailma ympärillä vaatii kovuutta.
Ammattilaisen sanat voivat joko rikkoa tai rakentaa. Sinä voit perheiden rinnalla kulkevana ammattilaisena päättää, rikotko vai rakennatko.
Rajat rikki -kehittämishanke (2024–2026) on Tukena-säätiön koordinoima hanke, joka tukee 13–29-vuotiaita väkivaltaisesti oireilevia, tukea tarvitsevia nuoria ja nuoria aikuisia kohti väkivallatonta tulevaisuutta. Nuorella voi olla kehitysvamma, neuropsykiatrisia piirteitä tai oppimisen ja ymmärtämisen haasteita.
Lapsen ja nuoren aggressio perheessä -webinaari
Keskiviikko 26.8.2026 klo 18.00-19.30
Maksuton webinaari on suunnattu haastavasti ja väkivaltaisesti käyttäytyvien lasten ja nuorten vanhemmille kannattelemaan, tukemaan ja vahvistamaan arjessa toiveikkuutta ja voimavaroja.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen 25.8. mennessä
Rajat rikki -hankkeen toimintamallit ja oppaat -webinaari
Torstai 1.10.2026 klo 13.00-14.30
Nuoren aggressio herättää usein monenlaisia tunteita, kysymyksiä ja joskus myös riittämättömyyden kokemuksia. Et ole näiden pohdintojen kanssa yksin. Webinaarissa tutustutaan Rajat rikki -hankkeessa luotuihin toimintamalleihin ja oppaisiin.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen 30.9. mennessä
Nuori ja aggressio –verkkovalmennus vanhemmille
5×1,5h aikavälillä 20.10.-17.11.2026
Väkivallalla oireilevien nuorten vanhemmille suunnattu verkkovalmennusryhmä, jossa vanhempi voi pysähtyä omien tunteiden ja kokemusten äärelle yhdessä muiden vanhempien kanssa. Ryhmä kokoontuu verkossa viisi kertaa; neljänä tiistaina 20.10., 27.10., 3.11. ja 17.11. klo 18-19.30 sekä yhtenä torstaina 12.11. klo 18-19.30. Verkkovalmennus on vanhemmille maksuton, ja siihen voi osallistua eri puolilta Suomea.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen 11.10. mennessä
