Kun Bella Forsgrén aloitti ensimmäisen kautensa kansanedustajana, kukaan ei voinut arvata, millanen ajanjakso oli edessä. Vuosi oli 2019. Forsgrén oli 27-vuotias jyväskyläläinen opiskelija, joka oli noussut nopeasti vihreiden nuoreksi tähdeksi. Hän oli uuden eduskunnan toiseksi nuorin, ja vasta toinen tummaihoinen kansanedustaja Arkadianmäellä Jani Toivolan jälkeen.
Alkuvuodesta 2020 pandemia muutti maailman ja Suomen. Selviytyminen muodostui koko vaalikauden ylivoimaiseksi teemaksi, ja töitä riitti aamusta myöhäiseen iltaan.
”Oli päiviä, jolloin en nähnyt aurinkoa ollenkaan”, Forsgrén muistelee.
Hyvinvointiteemat olivat kiinnostaneet häntä muutenkin, itse asiassa jo lapsena, mutta koronakauden jälkeen asiat vielä kirkastuivat. Nyt hän on toisen kauden kansanedustaja ja istuu sote-valiokunnassa. Forsrgén arvostaa sote-työtään, koska siinä pääsee osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka koskettaa kaikkia kansalaisia.
”Jokaisella on mielipide, miten palvelut ja etuudet pitäisi järjestää.” Forsgrén sanoo olevansa erityisen huolissaan lapsiperheköyhyydestä, ja hän kritisoi nykyhallituksen sopeutuksia siitä, että niillä leikataan juuri vähäosaisimmilta.
Jyväskylän tyttö
Forsgrén adoptoitiin Etiopiasta kolmevuotiaana vuonna 1995. Perhe asui Äänekoskella ja muutti myöhemmin Jyväskylään. Forsgrén sanoo olevansa ”Jyväskylän tyttö”, ja keski-suomalaisuus on varsinkin iän myötä tullut tärkeäksi osaksi identiteettiä.
Perhe on suuri. Etiopiasta adoptoitiin kolme lasta, Etelä-Afrikasta kaksi, ja lisäksi vanhemmilla on kolme biologista lasta.
”Meitä on liikaa!” Forsgrén nauraa niin että eduskunnan kuppilassa kaikuu.
”Mutta Äänekoskella kyläkoulussa oli monta lestadiolaista perhettä, joten siinä mielessä emme olleet niin erikoisia.”
Kansanedustaja Forsgrénia pyydetään usein kouluvierailuille, sekä kotikonnuille Keski-Suomeen että pääkaupunkiseudulle. Helsingissä hän saa myös vieraita eduskuntaan.
”Lähtökohtaisesti sanon aina kyllä.”
Viimeksi Forsgrén pääsi tutustumaan varhaiskasvatukseen. ”Voi se oli ihanaa!” Eskarit esittivät kysymyksiä ja olivat harjoitelleet tanssin. Forsgrénin silmät kostuivat, ja hän ymmärsi taas kerran, miksi hän tekee työtään.
Erilainen maahanmuuttaja
Forsgrén on havainnut eroja, tulevatko vierailupyynnöt Keski-Suomesta vai etelästä.
”Keski-Suomessa edustan no, keskisuomalaisuutta, mutta täällä pyyntöjä tulee enemmän maahanmuuttajataustaisilta ryhmiltä.” Tätä hän on joutunut miettimään. Hän kokee välillä, että taustasta, ihonväristä tulee paineita.
”Minulta odotetaan, että puhuisin kaikkien puolesta, mutta eihän valkoihoisiltakaan odoteta, että he edustavat kaikkia. Nyt ajattelen, että puhun vain asioista, joista minulla on kokemusta, mutta en voi esimerkiksi puhua kotouttamispalveluista. En voi vastata kysymyksiin, jotka eivät vastaa omaa historiaani.”
”Ehkä tämä liittyy siihen, että ihmisillä ei ole oikein käsitystä adoptiosta perhemallina. Ei aina hahmoteta eroa kontekstissa, vaikka olen maahanmuuttaja itsekin.”
Vaikka moninaisuus näkyy Suomessa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla jo vahvasti, vallan käytävillä ei-valkoinen kokee edelleen erilaisuutta.
”Edustan usein työtilanteissani sitä ainoata. No nyt on sentään Fatukin mukana”, Forsgrén viittaa Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarraan.
Forsgrén korostaakin, että eduskuntaan ja muille vallan paikoille tarvitaan lisää moninaisuutta.
Tietoiseksi katseesta
Forsgrén ei ole vielä vieraillut syntymämaassaan. Oma identiteetti avautui kuitenkin uudella tavalla, kun hän oli vaihdossa Brasiliassa, ja hän muun muassa osallistui siellä pelkästään tummaihoisille tarkoitettuun konferenssiin. Ympärillä oli kirjava joukko ihmisiä, mutta hän koki olevansa yksi heistä.
”Kun palasin takaisin Brasiliasta, olin yhtäkkiä tosi hereillä siitä, miten katse kohdistuu minuun. Vaikka se ei olisi rasistinenkaan. Uskon ihmisissä hyvään, eikä katse tarkoita pahaa, mutta se voi silti olla kuormittavaa. Sitä on vaikea selittää.”
Forsrgén arvostaa sote-työtään, koska siinä pääsee osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka koskettaa kaikkia kansalaisia. ”Jokaisella on mielipide, miten palvelut ja etuudet pitäisi järjestää.”
”Nyt kun olen tässä asemassa, niin katseeseen liittyy tietysti muutakin.”
Forsgrén pohti taustaansa paljon varsinkin parikymppisenä, mutta hän on tullut tulokseen, että hän ei kaipaa niinkään yhtä ihmistä tai biologista sukuaan vaan kulttuuria.
”Yleensähän maahanmuuttajilla voi olla täälläkin kaksi kulttuuria, mutta ei meillä adoptoiduilla. Aikoinaan vanhempani yrittivät kyllä kovasti pitää yllä sidettä Etiopiaan, ja meillä esimerkiksi seurattiin stereotyyppisesti etiopialaisia pitkän matkan juoksijoita”, Forsgrén naurahtaa.
”Olen puhunut alun perin amharan kieltä, mutta eihän sitä olisi mitenkään voinut pitää yllä jossain Äänekoskella.”
Nykyään Forsgrén kuuntelee sikäläistä musiikkia, ja häntä surettaa, kun Vallilassa toiminut etiopialainen ravintola lopetti. Nyt hänellä on haaveena, että pääsisi ensi tammikuussa viimein toteuttamaan matkan Etiopiaan. Hän ei tiedä mitään biologisista vanhemmistaan tai paikoista, joissa on kasvanut.
”Olen yleensä optimistinen, mutta tässä asiassa en uskalla odottaa liikaa. Tärkeintä olisi päästä tutustumaan kulttuuriin.”
Taustalla on merkitystä
Forsgrén kertoo olleensa pienestä pitäen kiinnostunut yhteiskunnan rakenteista. Lapsenakin hän reagoi epäreiluuteen ja jäi koulumatkoilla väittelemään aikuisten kanssa. Poliitikkona hän liputtaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolesta.
”Siinä on ollut alkujaankin se nerokas ajatus, että käytetään koko kansan potentiaali.”
Liittyykö huoli köyhyydestä omaan taustaan?
”Kyllä omalla taustalla on merkitystä. Olen itse hyvä esimerkki siitä, miten olosuhteet voivat muuttua.”
