Tutustumistuokiossa ensimmäisenä päivänä oli lyhyt esittäytymiskierros, minkä jälkeen pelasimme mölkkyä pienissä ryhmissä vapaasti jutellen. Kiertelin jututtamassa kaikkia ja kyselin kiinnostusta whatsapp-ryhmään. Illalla istuimme laavulla ja paistoimme vaahtokarkkeja. Lomalla ollut aikuinen adoptoitu tarjoutui nuotioillan päätteeksi kertomaan omasta adoptiotaustastaan nuorille. Lomalaisten kesken juttua riitti ja lapset kysyivät, moneltako seuraavana päivänä on iltanuotio. Istuimme nuotiolla myös seuraavina iltoina ja moni lapsi sanoi sen olleen parasta lomalla.
Aikuisten keskustelutuokion aiheeksi toivottiin murrosikää. Kartoitimme teemoja nuorten ja vanhempien näkökulmista. Kävimme läpi mm. mentalisaatiota, kouluasioita, rasismia, juurimatkaa, identiteettiä, taustojen merkitystä ja erilaisia erityisen tuen tarpeita. Teemalistaus kirvoitti aktiivista keskustelua, kaikki pääsivät ääneen.
Toiseksi keskusteluaiheeksi valittiin ilo. Koostimme listaa iloa vahvistavista tekijöistä ja jaoimme parhaat vinkit vanhemmuuteen. Lopuksi sai halutessaan kertoa hauskan muiston hakumatkalta tai lapsen tulon alkuajoilta. Moni tallensi muistiinpanot fläppitaululta ja aikoi viedä vastaavat keskustelut omiin vertaisryhmiinsä.
Keskusteluja käytiin sitten nuotioilla lisää, samoin kaikissa mahdollisissa hetkissä, kun kohdattiin.
Vapaaehtoinen