Tämän asiantuntija-artikkelin on kirjoittanut Adoptioperheet ry:lle Nina Pyökäri, joka on nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti ja adoptioäiti.
Miltä trauma tuntuu? Tukehtumiselta, ahdistukselta, lapsen käsiltä tiukasti kaulan ympärillä, liian lyhyeltä ajalta reagoida tarkoituksenmukaisesti, ärtymykseltä, tarkkaavuuden säätelyn haasteilta, perustavanlaatuiselta menetykseltä ja sen toistumisen järisyttävältä pelolta.
Traumatapahtumat aiheuttavat kehollisen reagoinnin herkistymistä. Se on ollut selviytymisen kannalta tärkeää, sillä vain ennakoimalla voidaan oppia välttämään yksilön kannalta haitalliselle tapahtumalle altistuminen ja sen toistuminen. Vakavan trauman yhteydessä elämän jatkuminen koetaan uhatuksi.
Biologisen vanhemman menettäminen lapsena voidaan nähdä monella tavalla elämää ja kehitystä vakavasti vaarantavana tekijänä. Jos lapsi ei reagoisi lainkaan näin merkittävään tapahtumaan, se olisi erittäin huolestuttavaa.
Merkittävän traumatapahtuman kokenut lapsi tulkitsee ympäristön signaaleja ylivirittyneenä, ajoittain hyvin kuormittuneena ja usein väärin. Väärät tulkinnat muotoutuvat lapselle oikeasti tapahtuneiden vaikeasti traumaattisten kokemusten kautta, vaikuttavat hermoston toimintaan ja vaativat usein lukemattomia korjaavia kokemuksia voidakseen ohjautua uudelleen.
ELOONJÄÄMISEN KANNALTA on ollut pääsääntöisesti hyödyllistä, että ylivalppaus- ja ahdistusmekanismit laukeavat ennemmin hieman liian herkästi kuin liian myöhään. Herkistyessään entisestään yksilö alkaa tulkita kaikenlaiset vihjeet ja muiden toiminnan uhkaaviksi silloinkin, kun muiden samassa tilanteessa on vaikea ymmärtää, mistä on kysymys.
Lapsi voi esimerkiksi tulkita vanhemman siirtäessä tavaroita, että tämä on lähdössä, tai kun vanhempi laskee lapsen sylistään lattialle, että tämä aikoo jatkossa jättää lapsen tarpeet huomiotta. Lapsi saattaa reagoida uhkaan takertumalla, itkemällä, hätääntymällä, tippumalla kontaktista tai jopa vahingoittamalla itseään. Lapsen elimistö arvioi reaktiotavan välttämättömäksi selviytymisen kannalta. Fysiologisia turvamekanismeja ei ole helppo ohittaa edes kognition kehityttyä niin pitkälle, että näitä tilanteita pystyy tunnistamaan omassa kehossaan ja reaktioissaan.
Traumaa ei pysty rakastamaan pois. Rakkaus antaa kuitenkin tilaa ja mahdollisuuden surra, tukee tunteiden tunnistamisen harjoittelua ja tunnesäätelyn kehitystä sekä antaa uuden mahdollisuuden asettua rakkauden kohteeksi.
Toivon kaikille trauman kanssa elämänsä ja tilansa jakaville voimia pitää mielessä arjen haasteisiin liittyvät neurobiologiset taustatekijät sekä mahdollisuuden tunnustella avoimesti myös omia tunteitaan. Pieni ihminen tarvitsee traumasta toipumiseen aina isomman apua ja mahdollisuuden peilata toimivia ahdistuksenhallintakeinoja.
Tekstin kirjoittaja Nina Pyökäri on adoptioäiti, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti.