Kategoria Lehti

 Juttu on ilmestynyt Adoptioperheet-lehdessä 3/2021 ”Tieto”.

Mitä jos pelkää, että adoptioprosessiin liittyy väärinkäytöksiä? Entä jos pelko osoittautuu aiheelliseksi? Aikuinen adoptoitu ja adoptioäiti kävivät kirjeenvaihtoa lapsikauppaan liittyvistä huolistaan.

25.4.

Adoptioäiti: Hei, tulin adoptioäidiksi kahdeksan vuotta sitten Etelä-Afrikassa. Olen sen jälkeen seurannut lapsikauppaan liittyvää lehtikirjoittelua ja katsonut dokumenttielokuvia, joissa kansainvälisesti adoptoiduille aikuisille on selvinnyt, että he ovat lapsikaupan uhreja. Asia on todella vakava ja herättää monenlaisia tunteita.

26.4.

Adoptoitu: Hei, olen ulkomailta adoptoitu. Sain 13 vuotta sitten tietää, että minut oli myyty adoptoitavaksi. En olisi ikinä uskonut, että omalle kohdalleni osuisi tällainen vyyhti. Siihen liittyy paljon tunteita, etenkin niitä vaikeita. Annoin asian muhia vuosia sisälläni. Vasta viime aikoina olen uskaltanut nostaa sen varovaisesti esille. Miltä sinusta tuntuisi, jos saisit tietää lapsesi taustasta vastaavaa?

Adoptioäiti: Se olisi tietenkin shokki. Mutta ei ehkä niin suuri shokki nyt kuin joku vuosi taaksepäin. Luin, millaisia tietoja lapsikaupan uhreiksi joutuneilla henkilöillä Ruotsissa oli taustoistaan, ja heidän tarinansa muistuttivat paljon niitä kertomuksia, joita nykyisinkin lapsitietopapereissa lukee. Se pisti miettimään. Jos näin olisi omalla kohdalla käynyt, niin toivoisin, että se tulisi kuitenkin ilmi.

Adoptoitu: Se on shokki kaikille, joita tällainen tieto koskettaa. Olen käsitellyt ja työstänyt asiaa hiljaa, ja vei aikaa tuoda se esille. Se vaati rohkeutta. Vasta kun tulin itse äidiksi, kiinnostuin enemmän menneestä ja synnyinmaastani, ja lopputulos johti sitten suoraan “mustaan aukkoon”.

Asia kerrottiin kasvotusten, kun olin juurimatkalla. En ollut varautunut siihen ja olin shokissa pitkään. Olisitko itse valmis tutkimaan asiaa vanhempana oman lapsesi kohdalla, jos heräisi epäilys lapsikaupasta?

Adoptioäiti: Kyllä, ehdottomasti. En koe etukäteen syyllisyyttä, mutta vastuuta kyllä. Ajattelen, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin osallistua sen selvittämiseen. En voi kuvitella jättäväni häntä yksin tällaisen asian kanssa aikuisenakaan. Toisaalta, jos hän ei haluaisi ottaa minua siihen mukaan, se olisi minulle tosi kova paikka. Pitäisikö adoptiovanhempien puhua lapselleen etukäteen aiheesta?

Olemme mielestäni kaikki vastuussa tavalla tai toisella, jopa siitä, kuinka suhtaudumme lapsikauppaepäilyihin.
– Adoptoitu

29.4.

Adoptoitu: Tosiasioita ei saisi pimittää lapsilta, eikä taustaa pitäisi katsoa liian suoraviivaisesti pitämällä kaikkea itsestään selvyytenä. Ehdottomasti pitäisi lapsentasoisesti kertoa asiasta, jos on epäilystä lapsikaupasta tai jos lapsi alkaa kysellä siitä. Pitää muistaa kuitenkin, että jokainen tapaus on yksilöllinen. On monta eri tapaa toimia.

Jokaisella on oikeus tietoon omasta taustastaan ja oikeus kohdata asiat sellaisina kuin ne ovat. Onko oikein ajatella, että ihminen, joka ”kaivelee menneitä” on negatiivinen tai luonnevikainen? Vai että jokainen haluaa viime kädessä kohdata totuuden ja ne tunteet mitkä lapsikauppaan liittyvät? Haluanko elää valheessa lakaisemalla asian maton alle tuosta vaan, kun kyse on kuitenkin vakavasta rikoksesta?

Olemme mielestäni kaikki vastuussa tavalla tai toisella, jopa siitä, kuinka suhtaudumme lapsikauppaepäilyihin. Olemmeko valmiit kantamaan tämän vastuun yhteiskuntana? Minusta tässä on enemminkin kyse siitä.

Adoptioäiti: Jokainen voi kuvitella, että miltä tuntuu elää sellaisen pelon tai epäilyn kanssa, että olisi tullut varastetuksi tai huijatuksi syntymäperheeltään. Se on ihmisen koko elämään radikaalisti vaikuttava asia ja raskas taakka kannettavaksi. Olet todella rohkea, kun uskallat puhua tästä – kiitos siitä!

3.5.

Adoptoitu: Kun lähdin etsimään omia tietojani, ne eivät aina vastanneet sitä, mitä papereissa luki. Syntymäaika oli muutettu ja se on toinen kuin nykyisissä papereissani. Siihen voi olla monta syytä.

Vanhempani olisivat halunneet käydä lastenkodissa, mutta pääsy sinne evättiin. Yleensä lastenkodit toivovat, että vanhemmat kävisivät lastenkodissa ja antaisivat käteistä hyväntekeväisyytenä. Minulle on aina sanottu, että olen lähtöisin tietystä kaupungista, mutta sekään ei pitänyt paikkaansa. Sanottiin, että lastenkoti sijaitsee sen kaupungin ulkopuolella, mistä minut adoptoitiin.

Mielestäni jo näillä tiedoilla voisi lähteä epäilemään lapsikauppaa tai muuta epärehellistä toimintaa. Vai tarvitaanko vielä enemmän todistusaineistoa ennen kuin voimme alkaa edes epäillä?

Luin pari päivää sitten kirjoituksen, jossa sanottiin, että kotimaiseen adoptioon pitäisi panostaa enemmän ja jos halutaan auttaa perheitä köyhissä maissa, pitäisi mennä paikan päälle auttamaan. Minussa se herätti hieman ristiriitaisia ajatuksia. Se johtunee siitä, että minut on tuotu tänne. Mitä mieltä olet tästä?

21.5.

Adoptioäiti: En ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi sitä, että miltä tällaisten näkemysten lukeminen voisi kansainvälisesti adoptoiduista tuntua. Nyt kun luin viestisi, ymmärrän todella hyvin tunteesi.

Uskon, että lapselle, joka ei voi tulla adoptoiduksi kotimaassaan, on parempi saada perhe jopa ulkomailta. En kuitenkaan väheksy niitä ongelmia mitä siihen liittyy. Toinen vaihtoehto olisi, että lapsi jäisi lastenkotiin eivätkä seuraukset silloinkaan olisi yleensä kovin hyvät.

Monen lapsen taustaan liittyvät tiedot ovat hyvin puutteellisia. Se voi johtua siitä, että lapsen taustasta ei todellakaan tiedetä mitään, tai joskus voi olla niin kuin sinulla, että puutteellisten tietojen vuoksi kaikilla olisi pitänyt alkaa hälytyskellot soimaan. On todella vaikea tietää, että mikä johtuu mistäkin, koska tilanteet ovat niin yksilöllisiä.

Tiesitkö, että Suomessa adoptiovanhemmilta kysytään nykyisin erikseen sitä, ovatko he valmiita sellaisen lapsen vanhemmaksi, jonka taustasta ei tiedetä mitään? Näinkin nimittäin voi olla, eikä siihen välttämättä liity mitään rikollista.

Koen, että olen tämän tausta-asian kanssa puun ja kuoren välissä. Minulla ei ole juridista oikeutta saada lapseni taustasta tietoja, ja lapsikin voi saada niitä vasta täysi-ikäisenä. Silloin tapahtumista on kuitenkin kulunut erittäin pitkä aika, ja selvitystyön aloittaminen on vaikeaa.

Adoptoitu: Vanhempani olivat olleet mielestäni tietoisia siitä, että tiedoissa saattoi olla puutteita, mutta eivät siitä, että olen lapsikaupan uhri. Kun tein juurimatkan, niin oltiin ehkä enemmänkin huolissaan siitä, että jos tulee ilmi jotain, mistä ei oltu aiemmin tiedetty. Ennen vanhaan joissakin perheessä adoptiolapsen kuului unohtaa kaikki ja lakaista tunteet maton alle. Se voi olla kuitenkin hyvinkin vahingollinen kasvatusmenetelmä. Jokainen lapsi on yksilö ja tuntee sekä kokee asiat eri tavoin.

Kun uskalsin ottaa asian puheeksi toisen perheenjäsenen kanssa, sain sellaisen käsityksen, että ikinä ei oltu kiistetty, etteikö jotain epäilyttävää olisi tapahtunut. Siitä huolimatta minut adoptoitiin. Ymmärsin, miksi minulle tuli sellainen vaikutelma, että ”olet pelastettu pois huonoista olosuhteista ja pitää olla kiitollinen niin hyvässä kuin pahassa”.

Mutta pitääkö olla kiitollinen siitä, että on lapsikaupan uhri? Onhan minulla ihan hyvä elämä ulkoapäin katsottua.  Mutta voinko olla kiitollinen sellaisesta identiteetistä, että olen joutunut rikollisten ihmisten järjestämänä adoptoiduksi. Se on koko loppuelämän iso suru. Sisäinen myllerrys laantuu kuitenkin aikanaan, ja sitä löytää rauhan ja armon itseään kohtaan ja anteeksiannon vääryyttä kohtaan.

Suurin osa adoptiovanhemmista on lapsitietotilanteessa ensimmäistä kertaa elämässään, eikä silloin välttämättä osaa kiinnittää kaikkiin asioihin huomiota.
– Adoptiovanhempi

24.5.

Adoptioäiti: Adoptiovanhempana sitä kysyy itseltään, että onko minun toimintani epä/suorasti edistänyt rikollista toimintaa?

Mietin myös sellaista, että koska lapsitoiveet ovat niin isoja ja primäärejä tunteita, niin voisiko joskus olla käynyt niin, että adoptiovanhempi olisi siitä johtuen ummistanut silmänsä aavistamiltaan laittomuuksilta?

Suurin osa adoptiovanhemmista on lapsitietotilanteessa ensimmäistä kertaa elämässään, eikä silloin välttämättä osaa kiinnittää kaikkiin asioihin huomiota. Nopeassa hetkessä tapahtuu paljon: on lapsi, vanhemmaksi ja perheeksi tulo, usein vieras kulttuuri ja ehkä kieli, jota ei ymmärrä. Siinä on todella paljon sulateltavaa. Moni tärkeä asia voi mennä ”ohi”, kun vain yrittää selviytyä päivä kerrallaan.

Suomessa lapsikauppaepäilyt koskettavat käsittääkseni isommin sellaisia kansainvälisiä adoptioita, jotka ovat tapahtuneet useita kymmeniä vuosia sitten ja ehkä erityisesti yksityisesti. Vastuukysymys näyttäytyy nykyisin hieman erilaisena, kun prosessissa on mukana joku järjestö ja viranomaiset. Tieto siitä, että jonkun työtä on pitää huolta siitä, että lapsen oikeuksia ei rikota, helpottaa omaa oloa.

Adoptoitu: Vasta itse äitinä olen alkanut ymmärtää itseäni paremmin adoptoituna myös tunnetasolla. Aluksi, kun tulin äidiksi, puolustin paljonkin minuuttani ja haavoittuvuuttani. Myöhemmin olen hyväksynyt, että en voi muuttaa muita, mutta itselläni on oikeus omaan minuuteni adoptoituna ja lapsikaupan uhrina. Minulla on lupa tuntea jopa hieman pettymystä. Olen ihmisenä samanarvoinen kuin muut enkä huonompi kuin ne, joilla on omat biologiset juurensa tai jotka eivät ole lapsikaupan uhreja.

Olisi ehkä hyvä olla joku asiantuntija, joka ymmärtäisi lapsikauppaa ammattitasolla ja jonka kanssa voisi jakaa siihen liittyviä ajatuksia ja tunteita. Olisi tärkeää, että sellainen apu ja tuki löytyisivät yhdistyksestä. Voisimme perustaa suljetun keskusteluryhmän esimerkiksi Facebookissa ja ehkä järjestää jopa ihan tapaamisia? On tärkeää, ettei ole tai jää yksin asian kanssa!

Aiemmin koin itseni oudoksi tai minua oudoksuttiin vain sen takia, että näkemykseni oli monen mielestä hyvin erilainen. Mutta nyt huomaan, etten ole ainoa, joka on näitä asioita pohtinut. Suurkiitos, että sain tulla tähän keskusteluun!

X