Sinä päivänä, kun puhelu esikoisestamme tuli, mieheni ilmestyi työpaikalleni kertomaan suuren uutisen. Sitä päivää en unohda koskaan. Siinä käytävällä elämämme värit muuttuivat, ja kaikki entinen oli uutta. Näkökulmanmuutos lapsettomasta lapsiperheeksi muutti tutun maiseman kuin uudeksi taidenäyttelyksi. Käytännölliselle miehelleni se merkitsi ensi alkuun mm. kauppareissulla perheparkkiin pysäköintiä, koska nyt voimme. Nyt se on totta, minun rakas mieheni isänä pienelle ihmeelle! Minun elämäni järisyttävimpiä hetkiä. Se rakkaus, hellyys ja huolenpito isän ja lapsen välillä on ollut jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja liikuttavaa. Lapsemme kiintyikin alkuun voimakkaammin isäänsä. Heidän yhteinen sävel alkoi soida heti, ensikohtaamisesta alkaen. Se varmuus, millä mieheni isärooliinsa astui, oli sydäntä lämmittävää.
Minun isäni oli elämässäni hyvin vähän läsnä. Nyt lastani ja miestäni seuratessa tunnen suurta kiitollisuutta, mutta myös kaihoa. Kiitollisuutta lapsemme puolesta, että hänen ja isänsä suhde on niin lämmin ja vahva. Kaihoa siitä ymmärryksestä, kuinka paljolta itse olen jäänyt lapsena paitsi isän puuttuessa arjestani.
Isäni kuoli samana vuonna, kun lapsemme syntyi. He eivät ehtineet tutustua. Mietin toisinaan millä tavoin hän olisi lapseemme suhtautunut, ja millä tavoin lapsemme olisi kohdannut häntä. En saa koskaan tietää. Kaiholla muistelen, elämäni tärkeitä miehiä miettiessäni, myös edesmennyttä rakasta pappaani, johon olisin halunnut lapsemme tutustuvan. Tarinoiden kautta haluan kertoa lapselleni menneiden ihmisten elämää, ja omia muistojani heistä.
Kiitollisena mietin usein rakkaita elossa olevia isovanhempia. Lapsen ja isovanhempien välinen rakkaus on väkevää, sukupolvien ketjua kauniisti esiintuovaa, syvälle sydämeen käyvää. Harva se päivä nuo rakkaat ovat lapsen puheissa ja leikeissä läsnä.
Isovanhempia miettiessäni, ajatukseni viivähtävät jälleen myös esikoisemme biologisten isovanhempien luona. Emme tiedä heistä mitään, emmekä tiedä ovatko he tietoisia biologisen lapsenlapsensa olemassa olosta. Lapseni kanssa eläessä tunnen kaihoa myös heidän puolestaan, etteivät he saa nähdä ja tutustua, niin valloittavaan persoonaan, kuin tuo pieni koko olemuksessaan on.
Isäinpäivänä liikutun jälleen. Ajatella, että kaikkien niiden pitkien lapsettomuusvuosien jälkeen vietämme perheessämme isänpäivää. Ehdotan lapsellemme erästä laulua, jota perinteisesti olen itse lapsena laulanut äitini ja sisarusteni kanssa isovanhemmilleni. Lapseni kuitenkin tuumaa; äiti, minä keksin, lauletaan paljon onnea. Lauletaan vain, niin suuri onnihan se on, kun saa olla isänä sinulle, sanon. Niin laulamme. Siinä me aamusella vuoteessa, kylkikyljessä kakkua mutustaen nautimme juhlapäivän humua.
-Sointu
Sointu odottaa toista lastaan, joka adoptoidaan kotimaasta.
Hän vuorottelee Adoptioperheet-lehdessä toisen odottajan kanssa.
