Harrastukset tarjoavat vanhemmille ja lapsille mukavaa yhdessäoloa myös lapsen tultua murrosikään. Valtaosa lappeenrantalaisen Timi ja Panu Valkeapään vapaa-ajasta kuluu jäähallilla.
Nyt 13-vuotiaan Timin jääkiekkoharrastus alkoi perinteisesti luistelukoulussa.
”Olimme yrittäneet käydä parina talvena harjoittelemassa luistelua omin päin, mutta Timin kiinnostus oli täysi nolla. Kun SaiPa kutsui lapsia luistelukouluun syksyllä 2011, päätimme kokeilla, jos se saisi pojan innostumaan. Ekalla keralla aloiteltiin isossa ryhmässä tuolien kanssa. Jo toisella kerralla tuoli lensi sivuun ja silloin 5-vuotias Timi innostui luistelemisesta jääkiekon kannustamana. Siitä alkoi jääkiekkoharrastus, joka edelleen jatkuu”, kertoo Timin isä, Panu Valkeapää.
Muutaman kaukalon reunalla vietetyn vuoden jälkeen Panua pyydettiin SaiPa 06 -joukkueeseen apuvalmentajaksi ja myöhemmin joukkueenjohtajaksi.
”Kokemusta ei siinä vaiheessa jääkiekosta juuri ollut, mutta olen SaiPa-fani eli kelta-musta sydän sykkii rinnassa”, Panu kertoo.
Vuosien varrella jääkiekko ja jäähallit ovat tulleet erittäin tutuiksi Valkeapään perheelle.
”Treenejä on noin neljänä päivänä viikossa. Olen maalivahti, ja joinakin päivinä on sekä maalivahtiharjoitukset, joukkueen oheiset että joukkueen jääharjoitukset. Yhteensä harjoituksia on ehkä 10 tuntia viikossa. Siihen lisäksi tulee vielä urheiluakatemian maalivahtien aamujäät torstaisin. Pelejä on lähes joka viikonloppu, joinakin useitakin. Ja joskus meillä voi olla viikollakin pelejä”, Timi sanoo.
Jääkiekko ei pääse unohtumaan kotonakaan, sillä joukkueenjohtajana Panu huolehtii sponsorituesta, pelimatkoista ja turnauksista sekä toimii rahastonhoitajana.
”Käytännössä vapaa-ajasta iso osa menee joukkueen touhuissa, ja viikonloput kuluvat pääsääntöisesti pelireissuilla tai kotipeleissä tilastopalveluvastaavana”, Panu kertoo.
Iskä on lähes aina jäähallillla
Timi kertoo pilke silmäkulmassa, että parasta isän mukanaolossa joukkueessa on se, että hän järjestää joukkueelle sponsoreita.
”Iskä auttaa paljon myös kuljetuksissa ja varusteiden siirtämisessä hallista toiseen, kun iskä on lähes aina paikalla. Iskä myös kannustaa vieraspeleissä kentän laidalla. Kotipeleissä sen on oltava hiljaa, koska se on toimitsijatehtävissä”, Timi luettelee.
Yhdessä oleminen on Timin mukaan samanlaista jäähallilla ja kotona.
”Autossa matkalla treeneihin ehkä juttelemme enemmän kaikenlaista, kun siellä ei ole muita. Parasta iskässä on, että hän kannustaa ja on mukana miun harrastuksessa. Mukavaa myös on se, että iskän kanssa voi pelata jääkiekkoa.”
Lasten ilo motivoi isää
Panu kokee, että lasten ilo ja fyysinen sekä henkinen kehittyminen on paras palkka vuosien aikana tehdystä työstä joukkueessa.
”Samalla haluan antaa omalle pojalleni mahdollisuuden harrastaa vaativaa joukkuelajia, jossa opitaan kokemaan niin pettymyksiä kuin voittamisen iloa yhdessä joukkueena. Toisaalta maalivahdin roolissa pääsee myös yksilönä kantamaan suurta vastuuta.”
”On hienoa olla tukemassa Timin kehitystä kaikin tavoin isän ja joukkueenjohtajan roolissa. Jääkiekko on meidän yhteinen juttu, ja se yhdistää meitä isänä ja poikana. Varsinkin nyt murrosiän alettua yhteinen harrastus mahdollistaa yhdessä tekemisen ja yhteisen ajan, vaikka tunteiden vuoristoradat tuovat omat haasteensa arkeen”, Panu kertoo.
Pelien ja turnausten bussimatkoilla pojat ovat keskenään ja matkanjohtajana toimivaa isää ei juuri kaivata.
”Parasta iskässä on, että hän kannustaa ja on mukana miun harrastuksessa.” — Timi Valkeapää, 13
”Oma poika on yksi muiden joukossa ja odotan häneltä korkeintaan esimerkillistä käytöstä. Toisaalta esimerkiksi turnausmatkat ovat hyvää aikaa harjoitella turvallisesti toimimista itsenäisemmin kaveriporukassa. Toki joukkueenjohtajana huolehdin myös siitä, että kaikki syövät riittävän monipuolisesti ja saavat hyvän yönunen.”
Panun mukaan isä voi myös yrittää neuvoa poikaansa pelaamisessa.
”Kyllähän isä yrittää neuvoa, mutta neuvot eivät oikein mene perille. Onkin käytettävä usein kiertotietä, jos haluaa johonkin yrittää vaikuttaa”, Panu hymyilee.
Teksti: Satu Rasa. Julkaistu Adoptioperheet-lehdessä 4/2019.
