Kategoria Lehti

(Juttu on julkaistu Adoptioperheet -lehdessä 3/22) teksti ja kuvat Nimimerkki Kolmas äiti. Lapsen ja ensimmäisen äidin nimet on muutettu.

Miltä tuntuu tavata adoptiolapsen syntymävanhempi? Avoimessa adoptiossa syntymävanhemmat, adoptiovanhemmat ja lapsi pitävät yhteyttä. Mahdolliset tapaamiset voivat olla järisyttävä kokemuksia.

vauva katselee polvillaan keittiötason päältä ikkunastaOli harmaa ja sateinen joulukuun päivä, kun ajoimme sosiaalitoimiston lähistölle ja pysäköimme automme. Koko matkan minua ja puolisoani oli jännittänyt. Vaikka tiesin, että pärjäämme millaisessa tahansa kohtaamisessa syntymä-äidin kanssa, niin toivoin, että sosiaalityöntekijät tarvittaessa fasilitoisivat kohtaamistamme, jos tilanne olisi vaikea.

Olimme sopineet tapaamisen aamuksi siihen samaan päivään, jolloin iltapäivästä hakisimme lapsemme kotiin. Kolmen hektisen päivän jälkeen olimme positiivisen stressin vallassa: olimme vierailleet sijaisperheessä hoivaamassa lastamme, pähkäilleet yötä myöden vanhempainvapaa-asioita ja haalineet lapselle tavaroita. Lapsen nimen olimme päättäneet alustavasti ollessamme hodareilla Ikean ravintolassa, mikä kuvaa osuvasti kiivasta tahtiamme noina päivinä.

Koska päivät olivat olleet tiukkoja, emme olleet ennakkoon ehtineet syvemmin pohtia kohtaamista syntymä-äidin – tai ensimmäisen äidin, kuten me häntä nykyään kutsumme – kanssa. Minulla oli jokin stereotyyppinen oletus siitä, millaisia tuntemuksia adoptioon lapsensa antava henkilö voisi tuntea tapaamisessa adoptiovanhempien kanssa. Muistan ajatelleeni, että tilanne on varmasti vaikea, ehkä ahdistavakin. En ollut osannut asettaa tapaamiselle mitään erityisiä toiveita, mutta olin päättänyt, että pyrin painamaan mieleeni asioita kohtaamisestamme, jotta voisin myöhemmin kertoa siitä lapsellemme.

Ennen tapaamista syntymä-äiti oli tärkeä mutta hähmäinen henkilö lapsen taustalla.

Olimme toivoneet avointa adoptiota. Se oli ollut meille itsestään selvää, koska koimme, että identiteetin kehityksen kannalta lapselle olisi helpompaa olla tietoinen omasta taustastaan kuin elää arvailujen varassa. Vaikka taustalla olisi ikäviäkin asioita, niiden käsittely olisi helpompaa kuin se, että olisi täysin tietämätön. Tiesimme, että kykenisimme käsittelemään asioita ja kertomaan niistä lapselle hänen taustaansa kunnioittaen ja ottamaan vastaan kaikenlaiset tunteet ja reaktiot. Ajattelimme avoimuutta nimenomaan lapsen näkökulmasta. Ajattelin itseni ennen kaikkea tiedonvälittäjän ja lapsen tukijan rooliin. En siis osannut ennakoida, että luvassa olisi myös suoraan minuun vaikuttavia asioita.

Olimme saaneet vihiä syntymä-äiti Erikasta sosiaalityöntekijöiltämme ja lapsen toiselta äidiltä eli sijaisäidiltä. Sanat ”voimakastahtoinen”, ”kypsä” ja ”ihastuttava” eivät ennen tapaamista oikein kertoneet mitään, mutta tapaamisen jälkeen ymmärsimme niiden merkityksen. Sijaisäiti oli jopa sanonut meille, että hän olisi voinut adoptoida Erikan. Muistan pitäneeni kommenttia aika hassuna.

Tiesimme myös, että taustalla ei ollut päihdeongelmia tai muutakaan niin sanotusti hankalaa. Ennen tapaamista nämä asiat tuntuivat rauhoittavalta tietää lapsen terveyden kannalta, mutta niillä ei ollut muuta sijaa ajatuksissani. Ennen tapaamista syntymä-äiti oli tärkeä mutta hähmäinen henkilö lapsen taustalla.

Kohtaaminen

Astuimme sosiaalitoimistoon, jossa sosiaalityöntekijämme oli meitä vastassa. Siirryimme tilaan, jossa olimme adoptioneuvonnan aikana kesäisenä päivänä katsoneet adoptiosta kertoneen dokumentin, joka käsitteli juuria. Nyt tunnelma oli eri, mutta teema oli sama.

Erika saapui paikalle kauniina, upeana ja hieman ujona. Hän oli huoliteltu, trendikäs ja karismaattinen. Tavallisessakin tilanteessa hän olisi ihminen, jonka saapumiseen tilaan huomaa, mutta jossa ei olisi mitään päälleliimattua tai itsensä korostamista. Häntä ei olisi uskonut ihmiseksi, joka oli muutama kuukausi sitten synnyttänyt lapsen ja antanut tämän adoptioon.

”Erikan tapaaminen oli minulle ja meille tosi järisyttävä kokemus. Hän oli aivan huikea tyyppi, ja minulle jäi hirveä ikävä häntä. On vaikea pukea sanoiksi ja analysoida, mitä kaikkia tunteita siinä oli ja on, mutta se oli yksi voimakkaimmista – ellei voimakkain – kokemus koko elämässäni. Sana ´maaginen´ kuvaa ehkä kaikkein lähimmin tunteen intensiivisyyttä siinä kohtaamisessa.”

Näin kirjoitin lähimmälle ystävälleni lähes kuukausi tapaamisemme jälkeen. Muistan itkeneeni silmät päästäni viestiä kirjoittaessani Ennen tuota hetkeä en ollut pystynyt kertomaan kokemuksestani kenellekään, niin yllättäen ja syvälle sisimpääni kokemus oli iskenyt.

”Meidän sosiaalityöntekijämmekin olivat hämmennyksissä tapaamisesta, ja oma sosiaalityöntekijämme toisteli tapaamisen jälkeen, kuinka epätavallista tällainen on ja kuinka onnistunut meidän match oli”, kirjoitin ystävälleni.
Järisyttävän tapaamisesta tekivät itse tapaamisen intensiivisyyden lisäksi sen synnyttämät tunteet. Minä ja puolisoni tunsimme molemmat lohdutonta ja epämääräistä surua.

Kaksi ja puoli tuntia kestäneen tapaamisemme jälkeen lähdimme ajamaan kohti lähikuntaa, jossa lapsemme sijaisperhe asui. Sijaisäiti oli ohjeistanut meitä käymään syömässä ennen lapsen hakemista. Ajoimme McDonaldsiin, kun emme tunnemylläkässä muuta keksineet. Oma hampurilaiseni kastui kyynelistäni, ja puolisoni itki ranskalaisiinsa minua vastapäätä. Olimme varmasti eriskummallinen pariskunta ravintolan asiakaskunnassa sinä perjantaina. Totesimmekin pöydässä istuessamme – puoliksi vitsinä ja puoliksi tosissamme – että meistä tuntui pikemminkin siltä kuin olisimme tulossa läheisemme hautajaisissa, ei siltä kuin olisimme menossa hakemaan lastamme kotiin.

Tunteiden vallassa

Suru väistyi, kun ajoimme sijaisperheen pihaan. Pystyimme elämään hetkessä ja ilossa, kun haimme lapsemme Erikin kotiin. Ensimmäiset päivät ja viikot lapsen kanssa olivat täynnä pienen ihmisen ihmettelyä, uuden opettelua ja uusien rutiinien hakemista. Elimme onnellisessa vauvakuplassa. Sisälläni oli kuitenkin käynnissä ennen kokematon tunnemylläkkä, josta en oikein saanut selkoa. Se oli itselleni uutta. Yleensä olin hyvin kartalla siitä, mitä tunsin ja miksi.

Kaikki ne hetket, jotka olin yksin, mieleni täyttyi ylitsevuotavista tunteista Erikaa kohtaan. Kirjoitin ystävälleni näin: ”Kohtaamisemme maagisuus sekoittuu suruun, mutten oikein tiedä, että kenen suruun: minun omaani, Erikan vai Erikin. Ehkä kaikkien. Ja se minun suruni on se, että en voi pitää Erikaa läsnä minun ja Erikin
elämässä.”

Muistan itkeneeni joka kerta suihkussa käydessäni usean kuukauden ajan. Tunnekokemuksena tilanne muistutti maagisen rakastumisen jälkeen pian seurannutta eroa, jossa samaan aikaan käy läpi sekä rakastumisen että luopumisen tunteita. Omien luopumiseen liittyvien tunteiden lisäksi tunsin surua siitä, että Erik ei saisi elämäänsä niin upeaa ihmistä. Ja tunsin syvää empatiaa Erikaa kohtaan, joka oli joutunut kohtaamaan elämässään niin vaikean tilanteen.

Ensimmäinen äitienpäivä oli minulle vaikea. En juuri pystynyt iloitsemaan omasta äitiydestäni, koska pohdin läpi päivän, millainen päivä oli Erikalle. Minulle äitienpäivä onkin nykyään päivä, jolloin juhlistan kaikkia niitä äitejä, jotka ovat mahdollistaneet meidän muiden äitiyden.

 

Joka kerta, kun saamme sosiaalityöntekijältämme tiedon, että Erika on käynyt hakemassa kirjeemme, olemme iloisia
pienistäkin kuulumisista, jotka Erika meille välittää.

Nimi kantaa mukanaan juuria

Elämme avointa adoptiota ensimmäisen äidin toiveiden mukaisesti. Lähetämme hänelle kaksi kertaa vuodessa kirjeen, kuvia ja videoita Erikistä. Sitten myöhemmin, jos Erik toivoo, voimme pyytää tapaamista Erikan kanssa.

Joka kerta, kun saamme sosiaalityöntekijältämme tiedon, että Erika on käynyt hakemassa kirjeemme, olemme iloisia pienistäkin kuulumisista, jotka Erika meille välittää. Valehtelisin, jos väittäisin, että en itse toivoisi enempää. Mutta kunnioitan syvästi Erikan toiveita ja haluan antaa hänelle rauhan jatkaa omaa elämäänsä.

Ja kaikkein tärkeimpänä: meillä on Erik, joka on Erikan lihaa ja verta ja kantaa mukanaan Erikan kauneuden. Se on paljon enemmän kuin keneltäkään voi koskaan toivoa.

Olemme halunneet kunnioittaa Erikin taustaa nimeämällä hänet ensimmäisen äitinsä mukaan. Erikin toinen nimi on se nimi, jolla hänen toinen äitinsä kutsui häntä sijaisperheessä. Kolmas nimi tulee minun ja puolisoni suvuista. Erikin koko nimi on se nimi, josta päätimme ollessamme hodareilla.

X