Luin vastikään verkkojulkaisu Long Playstä Kati Pietarisen kirjoittaman artikkelin Satunnaistarkastus, jossa käsiteltiin suorasanaisesti Poliisin suorittamaa etnistä profilointia ja ns. kahvipöytärasismia. Artikkelin maalaama kuva poliisikunnan sisällä esiintyvistä, jopa suhteellisen yleisistä asenteista oli sanalla sanoen surullinen.
Aihe tuntuu jollain tavalla henkilökohtaiselta, sillä olen tuleva adoptioisä ja odotamme vaimoni kanssa lapsiesitystä. Tulin surulliseksi suoranaisesta rasismista, joka artikkelin mukaan oli poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä melko yleistä. Myös artikkelissa käsitellyn Turun yliopiston Pysäytetyt-hankkeen haastattelujen mukaan poliisit käyttivät etnisesti ei-kantasuomalaisista ihmisistä kollegoidensa kesken avoimen rasistisia ilmaisuja. En koe luottamusta sellaisia poliiseja kohtaan, jotka maijassa istuessaan nimittelevät vuorotoverinsa kanssa lastani ”vinosilmäksi” tai ”mutiaiseksi”.
Toimin luokanopettajana ja kuulun muutamiin suljettuihin opettajille tarkoitettuihin ryhmiin Facebookissa. En osaisi ikipäivänä kuvitella, että näissä ryhmissä jaettaisiin rasistista valemediasisältöä, ja tästä koen ammattikuntani puolesta suurta ylpeyttä. Myöskään opettajainhuoneissa en ole avoimen rasistiseen puheeseen törmännyt. Yleinen käsitykseni on se, että keskimääräinen luokanopettaja pitää rasismia melko ”junttina” juttuna. Ehkä kyseessä saattaa olla myös jonkinlainen näkökulmaharha: poliisi näkee ammatissaan yleensä vain ihmisluonnon pahimmat puolet. Luokanopettajana olen onnekas, sillä huonojen puolien lisäksi saan nähdä ihmisistä myös ne hyvät ja rakastettavat puolet.
Turun yliopiston Pysäytetyt-hankkeessa haastateltu poliisi kertoo, että hänen kollegoistaan kukaan ei käyttänyt sellaisia sanoja kuin musta tai romani. ”He käyttivät toisenlaisia sanoja. Ne on ’neekereitä’ ja ’mutiaisia’ ja ’musuja’ ja ’yön Timoja’. Kun sellaista kuulee vähän väliä, niin tuleehan siinä semmoinen kuva, että se on ihan hyväksyttävää. Ei siitä kukaan sano mitään kenellekään.” Olen aivan varma, että osa poliiseista kokee tällaisen puhetyylin raskaaksi. On varmasti helpompaa vaieta kuin ryhtyä joka käänteessä väittelemään voimakkaat mielipiteet omaavan työkaverin kanssa siitä, millainen kielenkäyttö olisi poliisille kunniallista.
Artikkelissa esitetyn kaltainen rasismi arkipäiväisissä puheissa ja Facebookissa on ongelma instituutiossa, jonka pitäisi edustaa etnisesti moninaista Suomea. Paljastuneet asiat ovat omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta Poliisiin. On myös valitettavaa, jos tällaiset asiat heikentävät tulevaisuudessa lapseni luottamusta virkavaltaan, joka on edelleen yksi maailman luotettavimmista ja lahjomattomimmista. Täyden hyväksynnän kokeminen yhteiskunnassa on tärkeää myös adoptiolapsen identiteetin kannalta: tulla hyväksytyksi sellaisena ja sen näköisenä kuin on, myös poliisien silmissä.
Toivon, että esiintynyt rasismi pystyttäisiin poliisin sisällä myöntämään avoimesti ja siihen liittyviä ongelmia voitaisiin työstää instituutiossa asianmukaisesti. Kaikki suomalaiset eivät vuonna 2017 näytä kantasuomalaisilta. Toivon, että jatkossakin Poliisi edustaa laajalla rintamalla suojaa ja turvaa kaikille suomalaisille ulkonäköön ja ihonväriin katsomatta.
Tuleva adoptioisä
Yhdistys julkaisee tekstin pyynnöstä nimimerkillä.
