Kategoria Blogi

Elokuisena lauantaina pidettiin adoptoiduille nuorille leffa- ja pizzapäivä, joka yhdisti kaikenikäiset ja pizzannälkäiset nuoret yhteen! Meitä oli koolla suunnilleen parisenkymmentä ihmistä, eli siis juuri sopivan kokoinen määrä pyöreän pöydän ääreen leipomaan. Pizzoja tehdessä oli mukava vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa ja samalla tutustua uusiin ihmisiin. Jossain vaiheessa huomasimme, että ananakset loppuivat kesken, mutta se ei kuitenkaan haitannut menoa. Ja onneksi lähellä oli kauppa, josta sitä saatiin haettua nopeasti lisää.

Parin tunnin jälkeen keittiössä leijaili herkullinen pizzan tuoksu. Pizzoja löytyi joka lähtöön: pyöreitä, suorakulmion muotoisia, koko pellin kokoisia ja minikokoisia pizzoja. Odotellessamme viimeisiä pizzoja uunista, valitsimme elokuvan. Meillä oli viisi vaihtoehtoa, joista eniten ääniä sai Kunnon dinosaurus -niminen elokuva. Se oli ihanan sympaattinen kasvutarina nuoren dinosauruksen elämästä.

Päivästä kuvattiin myös pieni pätkä lottolähetykseen. Erityisesti siinä haastateltiin kahta Adoptioperheet ry:n vapaaehtoista nuorta, mutta meitä mukana olleita saattaa näkyä myös taustalla.

Olen siis Adoptioperheet ry:n nuorisojäsen Ada Koskinen. Olen 15-vuotias ja asun Keski-Suomessa. Minut on adoptoitu pienenä Kiinasta ja olen tulossa syyskuun lopussa TET:iin Adoptioperheet ry:lle.

Suoritin jo etukäteen yhden päivän tulevasta TET-jaksostani, joten minun päiväni oli hieman erilainen kuin muiden osallistujien. Heräsin ennen kuutta ja hyppäsin seitsemän jälkeen bussiin Jyväskylästä. Olin vihdoin Helsingissä 3,5 tunnin matkan jälkeen. Ensimmäiseksi tapasin nuorisotoiminnankehittäjän Eliaksen ja menimme yhdessä kauppaan ostamaan pizzantekotarvikkeita. Sen jälkeen selviydyimme ostoskassien kanssa Kotolaan, jossa tapaaminen pidettiin. Jonkin ajan päästä ihmisiä alkoi tulla ja pizzanteko saattoi alkaa. Loppupäiväni kuluikin suurimmaksi osaksi kameran kanssa heiluen, ystävien kanssa oleskellen ja pizzaa tehden.

Parasta koko päivässä oli yhdessä oleminen. Leffa- ja pizzapäivä oli vauhdikas ja täynnä touhua, mutta onneksi tunnelma oli sentään rento.


Kiinnostaako nuorisotoimintamme? Klikkaa verkkosivuillemme, ja katso löytyykö jo sinua läheltä sopiva ryhmä. Tervetuloa mukaan!

X