Kategoria Blogi

Leiriläisiä laiturilla huhtikuussa 2016

Uusi nuorisotoiminnan kehittäjä ja uusi leirikummi lähtivät yhdessä kulkemaan Oulunkylään, missä meitä odotti suloinen pikku bussi. Hetken päästä alkoi saapumaan vielä suloisempia lapsia ja nuoria paikan päälle. Bussimatka Oulunkylästä Hauhon lomakeskukseen taittui mainiosti, vaikka joka viiden minuutin välein mietimme miten paljon sitä matkaa onkaan jäljellä. Viimeinen viisiminuuttinen saapui ja olimme perillä. Leirikeskuksessa meitä odotti lisää iloisia leiriläisiä, toinen leirikummi sekä Lasten Kesä ry:n ohjaajat!

Perjantai-iltana ehdimme syömään illallista yhdessä sekä kiertämään lomakeskuksen tilat. Suurelle osalle leiriläisistä paikka oli jo tuttu, mutta allekirjoittanut sai ihailla ensimmäistä kertaa mahtavaa leirikeskusta!

Lauantaiaamuna heräsimme hieman sateiseen päivään, mutta se ei meitä haitannut, koska ammattitaitoiset ohjaajat olivat suunnitelleet päivän sääolosuhteiden mukaan. Kun ei satanut, olimme ulkona pelailemassa ja sateen sattuessa pelasimme sählyä sisällä, lauloimme karaokea, askartelimme sekä leikimme kaikki yhdessä hauskoja leikkejä ja pelejä. Myöhemmin päivällä oli tyttöjen ja poikien saunavuorot. Rohkeimmat kävivät myös kastautumassa hyisessä järvessä, hui!

Illalla olikin sitten tietysti kotibileiden aika! Ja niin kuin jokaisissa kotibileissä kuuluu, niin ohjelmassa oli limbo- ja tanssikisa. Nuorisotoiminnan kehittäjäkin yritti vääntäytyä limbokisassa mahdollisimman kaksin kerroin, mutta leiriläiset veivät helposti voiton. Leirinjohtaja oli kotibileiden virallinen meikkiartisti ja leiriläisten käsiin ja naamoihin ilmestyi upeita maalauksia!

Viimeisenä leiripäivänä söimme lettuja järven rannalla sekä kiipeilimme ja keinuimme lämpimässä auringon paisteessa. Oli hienoa huomata miten leiriläiset olivat tutustuneet viikonlopun aikana ja palautekyselyssä tulikin ilmi, että joka ikinen oli saanut uusia ystäviä. Oli mahtavaa päästä seuraamaan ja kanssa elämään leiriviikonloppua näiden lasten ja nuorten kanssa sekä päästä tutustumaan heihin.

Iso kiitos ihastuttaville leiriläisille, taitaville ja pelisilmän omaaville ohjaajille sekä kullanarvoisille vertaisohjaajille eli leirikummeille! Toivottavasti tapaamme kaikki vielä uudestaan! Vielä yhtä leiriläistä lainaten; ”Tämä oli maailman mahtavin leiri!”

 

Kirjoittaja on Adoptioperheet ry:n nuorisotoiminnan kehittäjä Hanna-Kaisa Virtanen


 

Syyskaudella 2016 Adoptioperheillä on lisää leirejä adoptoiduille lapsille ja nuorille!

X