Kategoria Blogi

Aloitin työt maanantaina 3.6.2019. En ole koskaan voittanut missään koulun arpajaisissa tai muissakaan arpajaisissa-nyt arpaonni viimein suosi minua. Olin innoissani ensimmäisestä kesätyöpaikasta. Adoptioperheet ry kiinnosti minua aiheensa lisäksi myös siksi, koska olen itse myös adoptoitu Kiinasta.

Kävin Adoptioperheet ry:n toimistolla kuukausi ennen töiden alkamista. Henkilökunta vaikutti ensivaikutelmaltaan ystävälliseltä. Tapaamisessa juteltiin työtehtävistä ja järjestön asioista samalla kun nautittiin kahvia ja mehua. Työtehtäviin kuului esitteiden taittelu, postiosoitteiden etsiminen netistä, inventoiminen, kirjeiden valmistelu lähetystä varten, ja avustaminen Amazing Camping Race -tapahtumassa, jossa keravalaiset nuoret tulivat suorittamaan rasteille tehtäviä. Olin avustamassa Alias-rastilla, jossa nuoret selittivät adoptioon liittyviä sanoja toisilleen kuten esim. maatapaaminen, mentori, juuret, ja lapsistrategia. Yleisesti suurin osa sanoista oli heille melko vaikea selittää, pieni osa meni helpommin ja nopeammin.

10.6.2019 kävin Nicolaksen ja Jimmien kanssa kuvaamassa kuvituskuvia Suvilahdella. Siellä oli taiteellisia graffiteja, jotka toivat värikkyyttä tuleviin kuvituskuviin. Kuvasimme myös skeittipuistossa, joka oli myös täynnä graffiteja. Osa niistä oli todella hienoja ja taidokkaasti tehtyjä, mutta joukossa oli ahdistavia graffiteja, joita emme kuvanneet. Kuvaussession lopuksi kävelimme takaisin toimistolle ja jatkoimme töitä.

 

Blogipostauksen on kirjoittanut Adoptioperheet ry:llä kesällä 2019 Kesätyö OP:n piikkiin -kampanjan avulla palkattu Linnea.

X