Kategoria Blogi
adoptoitu nuori Ada

TET-harjoittelijamme Ada

Suomeen tuloni jälkeen olen asunut koko elämäni Keski-Suomessa. Pienellä paikkakunnalla ei ole välttynyt ylimääräiseltä huomiolta. Muistan, että kahviloissa, kaupoissa tai uimahalleissa ihmiset saattoivat tulla sanomaan, että ”Onpa nätti tyttö”, ”Onpas sinulla ihanan mustat ja paksut hiukset”, ”Sulla on tosi kauniin värinen iho ” jne. Ihan kuin olisi itsestään selvää, että voi noin vaan tulla kommentoimaan ulkonäköä, varsinkin kun se on positiivista. Ihmiset saattavat ajatella, että ei ole väärin kehua toisen ulkonäköä. Eihän se periaatteessa olekaan väärin, jos kehuu yhtä avoimesti muidenkin ihmisten ulkonäköä, eikä vain niiden, jotka poikkeavat kantasuomalaisista. Mutta sitä tuleekin harvemmin kehuttua keskellä kaupan hyllyjä jonkun vieraan lapsen ulkonäköä, jolla on samanväriset hiukset ja silmät kuin itselläsi. Eikö?  Positiivinen kehuminen on ok, kunhan tietää suunnilleen missä rajat menevät. Kun rajat on ylitetty, ylimääräistä huomion osoittamista voi jo kutsua eksotisoimiseksi.

Joskus ihmiset korostavat erilaisuutta huomaamattaan. Ala-asteen lääkärin tarkastukseni on hyvä esimerkki siitä. Kesken tarkastuksen lääkäri rupesi juttelemaan aiheesta Suomen sää ja minä: ”Olet sopeutunut todella hyvin suomalaiseen ilmastoon, vaikka siellä Kiinassa onkin paljon lämpimämpää.” Koomisinta oli se, että kyseinen lääkäri oli tuntenut minut pienestä asti ja tiesi hyvin, että olen adoptoitu ja asunut Suomessa melkein koko elämäni. Hän totesi myös, että ”Onpa kiinalaisilla lapsilla hyvä käsiala, suomalaiset lapset eivät kirjoita yhtä nätisti.”  Vaikka lääkäri tarkoitti hyvää, hän tavallaan teki selväksi, että olen erilainen kuin muut suomalaislapset.

Vähemmän olen kuullut rasistisia kommentteja ulkonäöstäni tai geneettisestä taustastani. Ala-asteella eräällä välitunnilla, muutaman vuoden nuorempi poika tuli sanomaan minulle suoraan päin naamaa, että olen mustalainen. Ei tietenkään tuntunut mukavalta kuulla tuollaista. Jos erilaisuuteen ja moninaisuuteen liittyviä asioita oltaisiin opetettu koulussa, kyseistä asiaa ei välttämättä olisi tapahtunut.

Ensimmäiseltä luokalta lähtien KiVa-koulutunneilla ollaan opeteltu, että ketään ei saa jättää ulkopuolelle eikä kiusata jne. Eikö erilaistaminen ja rasismi vaadi samanlaista puuttumista kuin kiusaaminen?  Oppilaiden lisäksi myös opettajien olisi hyvä saada lisää tietoa aiheesta. Jatkuva rasistinen huutelu on kiusaamista, mutta jos opettaja ei tunnista rasismia tai puutu siihen, niin kuka sitten?  Sekä kiusaaminen että rasismi ovat väärin, mutta useimmiten vain kiusaamiseen puututaan, sillä rasismi on uudempi ilmiö eikä siitä ole niin paljoa tietoa.

Viime vuonna eräällä biologian tunnilla opettajamme puhui maksan toimintahäiriöstä ja käytti vertauksena ”keltaisia kiinalaisia”. Voin sanoa, että oli erittäin mukava lopputunti sen jälkeen, kun oli tullut leimatuksi ”keltaiseksi kiinalaiseksi”. Myös luokkakaverini olivat hetken ihan hiljaa ja katselivat kiusaantuneena ympärilleen. Ironista oli se, että opettajamme ei joko tajunnut mitä sanoi, tai kiinnittänyt asiaan muuten huomiota, koska jatkoi opetusta normaalisti. Kyseisen tilanteen voi tulkita piilorasismiksi.

Jonkun aikaa sitten kerroin vanhemmilleni, että haluan tehdä DNA- testin. Heidän mielestään se oli todella hyvä idea. On mukava, että vanhempani ovat vilpittömän kiinnostuneita juuristaniDNA-testin avulla selvisi, että olen geneettisesti melkein 100% kiinalainen. Sain myös selville, että minulla on yli 400 kaukaista geneettistä sukulaista ympäri maailmaa. Jos löydän testin kautta lähisukulaisia, saatan ottaa heihin yhteyttä. Vaikka ajatus biologisten sukulaisten löytämisestä kiehtoo, en kuitenkaan koe sitä välttämättömäksi.  Adoptio ja adoptoituna oleminen on osa identiteettiäni, jota ilman en olisi kasvanut sellaiseksi kuin olen nyt.


Vinkkejä rasismin tunnistamiseen ja sen käsittelyyn saat päivitetystä oppaastamme, Adoptoidun kokema rasismi

Kirjoittaja, Ada Koskinen, kirjoitti blogikirjoituksen osana TET-harjoitteluaan yhdistyksen toimistolla. Ada suosittelee lämpimästi kokemusta! Hänen mielestään oli kiinnostavaa tutustua järjestötyöhön, tavata uusia ihmisiä, päivittää eri some-kanhavia, postittaa, järjestellä jäsenlehtiä ja osallistua Adoptioperheet ry:n lehtijuttuun.
Jos olet kiinnostunut työharjoittelusta Adoptioperheet ry:ssä, ota yhteys nuorisotoiminnankehittäjäämme, Eliakseen elias.helminen (at) adoptioperheet.fi

Ada on myös Adoptioperheet ry:n nuorisojäsen. Sitä kautta hän pääsi yhdistyksen nuorisotoiminnan kehittämisryhmään vapaaehtoiseksi.

X