Kategoria Artikkelit

Artikkelin on kirjoittanut Anna Varakas. Juttu on julkaistu alunperin Adoptioperheet-lehdessä Adoption Ilo 2/2018 

Raskauden ja varhaislapsuuden aikainen stressi vaikuttaa lapsen kasvuun ja kehitykseen. Hyvällä vuorovaikutussuhteella on kuitenkin vaurioita korjaava ja lasta suojaava vaikutus. FinnBrain-tutkimuksen tutkimusjohtaja, dosentti Linnea Karlsson kertoo uusimmista raskausajan ja varhaislapsuuden stressiin liittyvistä tutkimustuloksista Suomessa.

Vaikka moni adoptiovanhempi tietää lapsensa ensimmäisistä kuukausista tai vuosista hyvin vähän, on todennäköistä, että lapsen elämän alkuvaiheisiin on liittynyt monenlaista stressiä. Biologisen äidin elämäntilanne on oletettavasti ollut vaikea, ja häntä on huolestuttanut raskauden eteneminen. Lapsen kokema hylkääminen ja lastenkotiin päätyminen ovat mullistaneet lapsen elämän perinpohjaisesti. Myös adoptio, vaikkakin toivottu, on lapselle ja koko uudelle perheelle vaativa ja stressaava kokemus. Turun yliopistossa on vuodesta 2010 tutkittu perimän ja ympäristön vaikutusta lapsen kehitykseen. Yhtenä mielenkiinnon kohteena on stressi; miten stressi vaikuttaa sikiöön raskauden aikana ja syntyneeseen lapseen häneen varhaislapsuudessaan. Tutkimustulokset hyödyttävät myös adoptioperheitä.

Turun yliopiston lastenpsykiatrian dosentti Linnea Karlsson toimii FinnBrain-tutkimuksen toisena tutkimusjohtajana. Hän on erikoistunut lasten ja nuorten psykiatrisen ja psykososiaalisen kehityksen arviointiin. ”Yleistäen voisi sanoa, että stressille altistuminen voi näkyä vauvassa siten, että vauva saattaa olla hyvin huonotuulinen, hän itkee paljon ja on vaikeasti lohdutettavissa. Usein ruokailutilanteet ja nukkuminen ovat ongelmallisia ja vuorovaikutuskontakti aikuiseen näyttäytyy levottomana”, kertoo Karlsson. Äärimmäisissä tapauksissa stressille altistuneen vauvan kasvu voi jopa hidastua tai taittua. Raskausajan ja varhaislapsuuden stressialtistukseen liittyvät oireet ovat kuitenkin luonteeltaan hyvin yleisiä ja epäspesifejä. Ilman kokonaisvaltaista tilannearvioita on mahdotonta tietää, mistä vauvan oireet viime kädessä johtuvat.

”Näyttäisi siltä, että yksittäisenä tekijänä varhainen stressialtistus ei olisi lapselle kovinkaan suuri riski. Niissäkin tutkimuksissa, joissa on havaittu, että raskausajan stressillä on yhteys lapsen kehityksessä havaittuihin ongelmiin, vaikutukset ovat jääneet pieniksi”, Karlsson sanoo. Varhaisella stressialtistuksella voi kuitenkin olla Karlssonin mukaan kehitystä ja kasvua ohjelmoiva rooli. Lapsen keskushermosto ja stressinsäätelyjärjestelmä voivat lähteä kehittymään sellaiseen suuntaan, että jos kasvuympäristö pysyy epäedullisena, riskitekijät alkavat kumuloitua ja kasautua.

Geeniperimä vaikuttaa stressiherkkyyteen

Yksilöllinen geeniperimä vaikuttaa siihen, kuka varhaisesta stressialtistuksesta kärsii ja missä määrin. Lapsi on saattanut periä biologisilta vanhemmiltaan sellaiset geenit, jotka suojaavat häntä ympäristötekijöiden huonoilta vaikutuksilta – tai sitten sellaiset, jotka lisäävät hänen haavoittuvuuttaan.
Esimerkiksi tietyt temperamenttityylit, joihin liittyy suurempaa stressiherkkyyttä, voimakasta reagointia tai jännittämistä uusissa tilanteissa, periytyvät sukupolvelta toiselle. Myös sukupuoli on yhteydessä siihen, kuinka yksilö reagoi stressiin. Karlssonin mukaan vaikuttaa siltä, että tytöt olisivat herkempiä raskauden aikaisen stressialtistuksen vaikutuksille. ”Temperamenttityyli, johon liittyy taipumus reagoida uusiin tilanteisiin ja muutoksiin jännittyneesti tai ahdistuneesti, on muutenkin yleisempi tytöillä. Tällainen temperamentti voi vahvistua varhaisten stressikokemusten seurauksena. Pojat ovat sen sijaan mahdollisesti herkempiä syntymän jälkeiselle stressille kuin raskaudenaikaiselle altistukselle”, Karlsson sanoo.

Osa lapsista toipuu varhaislapsuuden vastoinkäymisistä hämmästyttävän hyvin, kunhan ympäristössä ja vuorovaikutussuhteissa tapahtuu käänne parempaan.

Hyvä vuorovaikutus suojaavassa roolissa

Raskausaika, kaksi ensimmäistä elinvuotta ja murrosiän alkuvuodet ovat erityisen herkkiä ajanjaksoja ihmisen kehityksessä. Aivot ovat silloin hyvin muovautumiskykyisiä, ja aivoalueiden väliset yhteydet kehittyvät voimakkaasti. Pienen, alle puolivuotiaan lapsen psykososiaalisessa kehityksessä on keskeisintä vuorovaikutustaitojen kehitys: miten lapsi hakeutuu katsekontaktiin, kiinnostuu kasvoista ja oppii ääntelemään. Puolivuotiaan lapsen pitäisi jo pystyä vastavuoroiseen ääntelyyn sekä osata vastata hymyyn hymyllä.

”Kriittisissä ikävaiheissa ympäristötekijät vaikuttavat aivojen kehitykseen erityisen voimakkaasti, niin hyvässä kuin pahassa”, Karlsson toteaa. Jos sosiaalinen vuorovaikutus on varhaislapsuudessa huonoa tai kaltoin kohtelevaa, siitä voi pahimmillaan seurata pysyviä, laaja-alaisia aivojen kehityksen viiveitä tai häiriöitä. Esimerkiksi monenlaiset säätelyä vaativat toiminnot, kuten ajattelu, tunteiden hallinta ja sosiaaliset taidot, saattavat kehittyä puutteellisesti. Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä, ja yksilöillä on hämmästyttäviä kykyjä toipua varhaisen elämän vastoinkäymisistä. Joskus yksikin hyvä vuorovaikutussuhde riittää suojaamaan lasta.”On lapsia, joille on varhaisina vuosina ehtinyt tapahtua liikaa, eikä tilannetta voida enää jälkikäteen täysin korjata. Silloin on hyvä muistaa, että se ei ole esimerkiksi adoptiovanhempien vika.

Toisessa ääripäässä ovat sitten lapset, jotka toipuvat varhaislapsuuden vastoinkäymisistä hämmästyttävän hyvin, kunhan ympäristössä ja vuorovaikutussuhteissa tapahtuu käänne parempaan”, Karlsson kuvaa. Toipumisprosessi vaatiii kuitenkin aikaa, kärsivällisyyttä ja armollisuutta. ”Jos on tiedossa, että lapsi on luonteeltaan stressiherkkä ja hänellä on vaikeuksia säätelyasioissa, häneltä ei kannata edellyttää samoja taitoja kuin esimerkiksi ikätovereilta. Tilannetta pitää tarkastella aina lapsen yksilöllisestä näkökulmasta.”

 

Suoliston hyvinvointi psyykkisen hyvinvoinnin lähteenä

FinnBrain-tutkimuksessa selvitetään varhaislapsuuden stressin ja suolistomikrobiston välisiä yhteyksiä. Suoliston mikrobikasvuston laadulla ja toiminnallisilla ominaisuuksilla saattaa olla yhteys lapsen psyykkiseen hyvinvointiin ja ehkä jopa autismin kirjoon. Pitkään on jo tiedetty, että sektiolla syntyneiden lasten suoliston mikrobikasvusto on ensimmäisen elinvuoden ajan erilainen kuin alateitse syntyneiden lasten. ”Parhaillaan tutkimme sitä, miten raskaudenaikaiset tekijät heijastuvat suolistomikrobistoon. Tuloksia ei ole vielä saatavissa, mutta aiemmissa eläinkokeissa on havaittu, että emon stressi vaikuttaa poikasen suoliston mikrobiston lajikirjoon merkittävästi”, kertoo dosentti Linnea Karlsson.

Miten stressiä mitataan?

Stressihormonia mitataan esimerkiksi mittaamalla hiusnäytteen kortisolipitoisuus. Kortisolipitoisuus kuvaa elimistön pidempiaikaista hormonitasapainoa, ja ajatuksena on, että se mittaisi kroonista, pidempiaikaista stressiä, ei siis akuuttia stressireaktiota. Tätä mittaria ei ehkä koskaan tulla ottamaan kliiniseen käyttöön: yksilöiden välinen vaihtelu on niin suurta, että on vaikea määrittää normaalirajoja, joiden avulla tuloksia voitaisiin tulkita. Tutkimuskäytössä kortisolipitoisuuksia tutkitaan suhteessa muihin tekijöihin ja vertaillaan ryhmätasolla esim. suhteessa johonkin taustatekijään. FinnBrain-tutkimuksessa ja monissa muissa tutkimuksissa stressiä mitataan hyvin monin eri tavoin ja hiuskortisolitesti on vain yksi mittari. Muita menetelmiä ovat esimerkiksi kyselylomakkeet tai kortisolin määrittäminen syljestä.

 

X