Kategoria Blogi

Perhevapaakeskustelu on käynyt viime viikkoina kuumana. Järjestelmä kaipaa remonttia, mutta mielipiteitä jakaa se, millaisia muutoksen ensiaskeleet ovat.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että nykyinen lainsäädäntö jättää huomiotta erilaiset perhemuodot. Perhevapaajärjestelmä perustuu vanhanaikaiseen käsitykseen, jonka mukaan perhe koostuu isästä, äidistä ja biologisista lapsista. Todellisuudessa yli kolmannes kaikista perheistä on niin sanottuja monimuotoisia perheitä, eli esimerkiksi yhden vanhemman perheitä, uusperheitä, kahden kulttuurin perheitä, maahanmuuttajaperheitä tai lapsettomia perheitä.

Nykyisistä epätasa-arvoisista käytännöistä kärsii siis varsin suuri osa suomalaisista. Muutama vuosi sitten eräs äiti sai työnantajaltaan kolmen kuukauden palkan vanhempainvapaan alussa, kuten kaikki äidit, joiden työehtosopimuksessa asiasta sovitaan. Kun työnantajalle selvisi, että lapsi oli adoptoitu, minkä vuoksi äiti ei ollut oikeutettu äitiysvapaaseen vaan pidennettyyn vanhempainvapaaseen, äiti joutui maksamaan työnantajalleen takaisin kolmen kuukauden palkan. Adoptioäiti kuvaili kokemaansa tilannetta äärimmäisen nöyryyttäväksi.

Syy adoptioäidin kokemaan epätasa-arvoiseen kohteluun oli siis se, ettei äiti ollut synnyttänyt lastaan. Adoptioäidit eivät ole oikeutettuja äitiysvapaaseen, jonka tarkoitus on nykyisen sairausvakuutuslain mukaan yksinomaan antaa äidille aikaa valmistautua synnytykseen ja toipua siitä. Työnantajan ei siksi tarvitse myöntää palkallista vanhempainvapaata adoptioäidille, koska useimmissa työehtosopimuksissa, joissa palkallinen jakso on, se on sidottu äitiysvapaaseen, ei vanhempainvapaaseen. Voisiko suomalainen perhevapaajärjestelmä tulevaisuudessa perustua kokonaan ajatukselle siitä, että on lapsen perusoikeus saada viettää aikaa vanhempiensa kanssa perheen yhteisen taipaleen alussa?

Työnantajien on helppo perustella perheiden yhdenvertaisuuden kannalta kyseenalaista päätöstä lainsäädännöllä. Työnantaja, joka ei myönnä adoptioäidille palkallista jaksoa, arvottaa kuitenkin väistämättä samalla vanhemmuuden sen mukaan, onko äiti synnyttänyt lapsensa vai ei. Vastaavasta tilanteesta on tuore esimerkki, jossa eräs kunta ei myöntänyt adoptioäidille palkallista jaksoa, eikä ollut valmis sopimaan asiasta paikallisesti. Osa työnantajista, myös kunnista, kohtelee jo nyt kaikkia vanhempia yhdenvertaisesti palkallisen vanhempainvapaajakson suhteen.

Lainsäädäntö, työehtosopimukset ja työnantajatkin asettavat erilaiset perheet keskenään hyvin eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi yksin lastaan hoitavalla isällä ei ole tällä hetkellä Suomessa lainkaan oikeutta vanhempainvapaaseen, ellei hän asu tai ole asunut lapsen äidin kanssa.

Muutosta tehtäessä on hyvä miettiä, millaisen järjestelmän haluamme. Perhevapaajärjestelmän tulee pohjautua ennen kaikkea lapsen tarpeeseen ja oikeuteen saada hoivaa sekä lapsen ja vanhemman välisen suhteen muodostumisen tukemiseen. Sairausvakuutuslakia, lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta ja työehtosopimuksia onkin uudistettava niin, että ne tunnistavat erilaiset perheellistymistavat tasa-arvoisina. Reilun lainsäädännön ja työehtosopimusten puitteissa myöskään työnantajilla ei olisi mahdollisuutta arvottaa eri perheellistymistapoja.

Perheiden tasa-arvoista kohtelua voidaan edistää myös ilman lainsäädännön kokonaisuudistusta. Esimerkiksi STM:n Monimuotoiset perheet -työryhmän viime vuonna jättämässä loppuraportissa esitellään lakimuutosehdotuksia, joilla monimuotoisten perheiden asemaa voisi parantaa jo nyt ilman lainsäädännön kokonaisremonttia.

 

Kirjoittajana Elina Helmanen

Kirjoittaja on Adoptioperheet ry:n vt. toiminnanjohtaja. Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Keskustanaisten Avain-blogissa

X