Jäsenlehtemme Adoptoidun ajatuksia -palstalla nuoret ja aikuiset adoptoidut kertovat elämästään ja ajatuksistaan. Tällä kertaa vuorossa on Priya Härkönen, Intiasta adoptoitu lukiolainen, joka käy kaksikielistä koulua ja haaveilee kansainvälisestä työstä yhteiskunnallisten asioiden parissa.
Tulin Intiaasta Suomeen vuonna 2005 ollessani 2,5-vuotias. Aloitin alueemme päiväkodissa 4-vuotiaana ja pääsin tutustumaan ensimmäisiin ystäviini. Opin suomen melko nopeasti, vaikka halkio vaikeutti puhumistani. En kuitenkaan ole antanut sen ikinä olla este, vaan olen aina pyrkinyt ilmaisemaan itseäni puhumalla.
Minulla on kaksi vanhempaa serkkua, jotka kävivät Helsingin ranskalais-suomalaista koulua aivan kotimme vieressä. Äitini päätti ilmoittaa minutkin samaan kouluun testeihin. Testeissä leikittiin ja laulettiin sekä kuunneltiin opettajaa. Tarkoituksena oli testata koulukypsyyttä: pystyykö lapsi omaksumaan uuden kielen?
Elokuussa 2008, kun ystäväni jatkoivat alueemme päiväkodissa, minulle puhalsivat uudet tuulet. Aloitin Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun leikkikoulussa. Samaan aikaan minun kanssani aloitti monista eri taustoista tulevia lapsia. Suurimmalla osalla oli ranska ainakin toisena kotikielenä, ja lisäksi oli lapsia, jotka olivat asuneet ranskankielisessä maassa, kuten Belgiassa. En kuitenkaan ollut ainoa, jolla ei ollut minkäänlaista yhteyttä ranskan kieleen, joskin olin vähemmistössä.
Suomalainen opetussuunnitelma,ranskalaiset opettajat
Alkuun leikkikoulussa kaikki oli jännittävää ja uutta, ehkä hieman pelottavaakin, mutta kaiken sen arvoista. Ensimmäisen opettajani nimi oli Bruno, hän oli ranskalainen kovaääninen mies, joka ei pelännyt pitää kuria. Leikkikoulu sujui kuitenkin kirjaimellisesti leikiten.
Ensimmäisenä vuonna opimme leikkien ja laulujen yhteydessä sekä arkisten asioiden parissa. Kaikki tapahtui ranskaksi, mutta luokassa oli kaksi tulkkia tukemassa opiskelua. Ruokailujen aikana kirjoitettiin ja piirrettiin yhdessä taululle, mitä lautasella on, ja lausuttiin sanat ranskaksi. Ensimmäisen vuoden jälkeen osasin jo muodostaa lauseita ranskaksi sekä ymmärsin paljon. Olin myös saanut paljon uusia ystäviä.
Ranskalaiset opettajat koulussamme ovat Ranskan valtion palkkaamia, ja he työskentelevät koulumme palveluksessa keskimäärin 2–5 vuotta.
Alakoulussa meillä oli ranskalainen luokanopettaja sekä suomalainen opettaja. Suurin osa opetuksesta oli ranskaksi. Koulumme noudattaa kuitenkin suomalaista opetussuunnitelmaa. Ranskalaiset opettajat koulussamme ovat Ranskan valtion palkkaamia, ja he työskentelevät koulumme palveluksessa keskimäärin 2–5 vuotta. Joskus juuri Suomeen muuttaneiden opettajien kanssa voi tulla myös pieniä kulttuurisia yhteentörmäyksiä. Tällaiset haasteet kuitenkin taklataan opettajien ja oppilaiden yhteistyöllä rennossa ilmapiirissä. Toisinaan rankalaisten opetusmetodit ovat tuntuneet liian tiukoilta suomalaiseen kouluun, mutta lähtökohtaisesti kaikki on sujunut hyvin.
Ikimuistoinen vaihtomatka
Alakoulun ehdoton kohokohta oli vaihtomatka 4. luokalla. Vaihto oli koko vuoden kestävä projekti, kun ensiksi jännitettiin, kuka osuu omaksi vaihto-oppilaaksemme ja mihin paikkaan suuntaamme. Matkaa rahoitettiin esimerkiksi luokan yhteisellä mokkapalamyynnillä. Kevättalvella vaihto-oppilaamme tulivat Suomeen, ja vietimme viikon yhdessä kivojen aktiviteettien parissa. En silloin tiennyt, että vaihto-oppilaastani Ilonasta tulisi minulle myöhemmin todella tärkeä ja kenties elinikäinen ystävä.
Kaikkien silloisten luokkalaisteni mieleen on varmasti jäänyt ikimuistoinen vaihtomatka Monacoon myöhemmin samana keväänä. Muistelen matkaa lämmöllä, oli hieno kokemus päästä Monacoon viikoksi näkemään, minkälaista arkea siellä eletään. Vaihtoviikon kaava oli sama kuin Suomessa, eli vietimme mukavan viikon hauskojen aktiviteettien parissa. Kirsikkana kakun päällä opimme ranskaa aidossa ympäristössä ja palasimme kotiin monia kokemuksia rikkaampina.
Yläkoulussa ranskan tunnit muuttuivat yhä haastavammiksi, eikä enää riittänyt, että osaa puhua ranskaa. Nyt piti osata tuottaa myös melko taitavasti tekstiä. Samaan aikaan yhä useampi aine vaihtui suomenkieliseksi, kuten esimerkiksi matikka, jota oli opiskeltu ranskaksi koko alakoulu. Yhdeksännen luokan päätteeksi kaikki saivat todistuksen siitä, että olivat päättäneet peruskoulunsa hyväksytysti ja kaksikielisesti.
Kansainvälinen kouluympäristö
Lukiomme on pieni, mutta olen viihtynyt paremmin kuin hyvin. Suoritamme suomalaisen ylioppilastutkinnon. Meillä on kuitenkin mahdollisuus suorittaa erikoispitkä ranska eli käytännössä 12 kurssia ranskaa. Ranskan kurssisuorituksen saa esimerkiksi, jos näyttelee musikaalissa ranskaksi tai käy fysiikan kurssin ranskaksi. Lisäksi ranskan kurssivalikoima on todella laaja.
Reilun 12 kouluvuoden jälkeen voin todeta, että olen tyytyväinen kouluuni. Koulutaipaleeseen on mahtunut monenlaisia hetkiä, niin hyviä kuin niitä epätoivonkin hetkiä. Onnekseni enemmän hyviä hetkiä. Tähän mennessä kouluni on tarjonnut minulle erinomaisen ranskan kielen taidon, mutta vielä tärkeämpänä pidän ranskalaista kulttuuritietämystäni. Lisäksi olen saanut kasvaa monikulttuurisessa ympäristössä.
Tulevaisuuden suunnitelmani ovat hieman hämärän peitossa. Mutta kuinka moni meistä oikeasti tietää mitä haluaa isona tehdä? Ja tietääkö sitä edes isona? Kansainvälinen oppimisympäristö on kuitenkin osaltaan vaikuttanut tulevaisuudennäkymiini. Todennäköisesti haluaisin opiskella jotain yhteiskuntatieteisiin ja kansainvälisyyteen liittyvää ja kenties opiskella ulkomailla jossain vaiheessa elämää.
Priya Härkönen
