Tänä keväänä arjen ennakoitavuus on horjunut ja rutiinit muuttuneet lähes kaikissa perheissä. Traumataustainen lapsi voi kokea meneillään olevan poikkeustilanteen voimakkaammin kuin muut, mikä voi näkyä esimerkiksi uniongelmina, ärtyisyytenä tai keskittymisvaikeuksina. Rutiineista kiinni pitäminen ja yhteydenpito läheisiin vaikkapa etäyhteyden kautta auttavat. (teksti Nina Pyökäri. Kirjoittaja on adoptioäiti, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti.)
Koronapandemia on viime kuukausina muuttanut arkemme perusteita äkillisesti tavalla, josta meistä useimmilla ei ole aiempaa kokemusta. Uudesta taudinaiheuttajasta on edelleen rajallisesti tietoa, ja osa liikkeellä olevasta tiedosta on harhaanjohtavaa. Osa oikeastakin tiedosta on sellaista, ettei siitä ole helppo tehdä johtopäätöksiä ilman laajaa tieteellistä kokemusta.
Tänä keväänä olemmekin kaikki joutuneet kohtaamaan ja sietämään epävarmuuden tunteita, osa jopa pelkoa ja vaikeaa ahdistuneisuutta. Täsmällisen tiedon puuttumisen lisäksi tilanteen ennustamattomuus aiheuttaa meille haasteita, sillä kukaan ei tiedä, kauanko poikkeustilanne jatkuu. Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on poikkeuksellinen siinä mielessä, että kuormittava tapahtuma koetaan yhdessä ja yhtä aikaa. Tämä asettaa vaativaan tilanteeseen vanhemman, joka pyrkii tukemaan traumataustaista lastaan tai nuortaan. On eri asia tukea toista tilanteessa, jossa pystyy itse olemaan kokemuksellisesti etäällä, kuin samoja tapahtumia elettäessä.
Ihmisen, jolla ei ole taustallaan vaikeita kokemuksia, on silti usein helpompi kriisitilanteessakin luottaa siihen, että asiat järjestyvät ja että apua saa tarvittaessa. Traumataustaiselle maailma sen sijaan on näyttänyt toistuvasti arvaamattomia ja satuttavia puoliaan.
Tänä keväänä vallitsevan yleisen epävarmuuden ja ennakoimattomuuden lisäksi suuri osa arkielämän suojaavista tekijöistä – kuten vaikkapa koulunkäynti – on poissa. Tämä voi vaikuttaa traumataustaisen ihmisen hyvinvointiin ja toimintakykyyn erityisen voimakkaasti.
Kun rutiinit rikkoutuvat
Arjen verkostot ja rutiinit ovat erittäin tärkeitä kaikille lapsille ja nuorille. Traumataustaiselle lapselle tai nuorelle kaikki hyvin valmistellutkin muutokset ovat usein haasteellisia, ja arjen ennakoitavuus, toistuvuus ja verkostojen tuki ovat ensiarvoisen tärkeä asia. Säännöllisten aikataulujen, koulun, päivähoidon, harrastusten ja tärkeiden ihmisten poistaminen arjesta äkillisesti määrittämättömän pitkäksi ajaksi voi aiheuttaa aiemman, jo väistyneen traumaoireilun uudelleenaktivoitumisen tai uuden merkittävän traumakokemuksen.
Poikkeusoloissa yksilö menettää osittain mahdollisuuden vaikuttaa oman arkensa ennakoitavuuteen. Hallinnan tunteen menettäminen on myös hyvin usein osa merkittäviä traumaattisia kokemuksia. Poikkeusoloissa traumataustaisella ihmisellä onkin selkeä riski paitsi uudelleentraumatisoitumiseen, myös aiemman traumaoireilun aktivoitumiseen.
Tärkeintä muuttuneen arjen keskellä on löytää ne rutiinit, joista voi edelleen pitää kiinni.
Varhaisten traumakokemusten on todettu muuttavan tunteiden säätelystä vastaavien hermoverkkojen kehitystä, mikä johtaa esimerkiksi vähentyneeseen aktiivisuuteen aivoalueilla, jotka osallistuvat tunnekokemusten kontrollointiin. Emotionaalisen informaation prosessoinnissa on sen sijaan osoitettu lisääntynyttä aktiivisuutta. Merkittävän traumakokemuksen vuoksi muokkautuneet hermoverkot aktivoituvat herkästi pienistäkin vihjeistä ja aiheuttavat yksilölle hälytystilan. Traumakokemusten toistuessa uhkaaville vihjeille herkistytään entisestään, jolloin stressinsietokyvyn ja ahdistuneisuuden säätelyn kannalta hermostossa epäedullisesti toimivat radastot vahvistuvat.
Herkistymisen tapahduttua elimistö reagoi erilaisiin ulkoisiin ärsykkeisiin, vaikkei laukaisevaa tekijää enää olisi. Näiden elimistön tapahtumien pohjimmaisena tarkoituksena on ollut ihmisen kehityksen aikana suojella haitallisilta tapahtumilta ja niiden toistumiselta, mutta nykymaailmassa ne vaikuttavat usein haitallisesti yksilön vointiin ja toimintakykyyn eivätkä enää palvele tätä alkuperäistä tarkoitustaan.
Aikuisen ahdistus tarttuu
Traumaoireilun aktivoituminen voi näkyä esimerkiksi unen häiriintymisenä, ärtyneisyyden lisääntymisenä, korostuneena valppautena, takertumisena, epävarmuutena, lamaantumisena, käytöksen muuttumisena, keskittymisvaikeuksina tai erilaisina fyysisinä oireina. Vaikeimmillaan traumaoireilu voi olla jopa dissosiatiivista oireilua tai itseä vahingoittavaa käytöstä, jolla pyritään tekemään hallitsemattomasta ahdistuksesta jotakin konkreettista ja hallittavampaa. Mitä pitkäkestoisempia ja toistuvampia traumakokemuksia yksilön taustalla on, sitä herkemmin oireilu usein aktivoituu uudelleen kuormittavissa tilanteissa.
Nuoremmat lapset ovat käytännössä täysin aikuisen varassa sen suhteen, miten huolestuttavalta poikkeustilanne tuntuu. Jos aikuinen on selkeästi tavallista ahdistuneempi, se lisää väistämättä myös lapsen ahdistuneisuutta.
Vanhemman poikkeava käytös saattaa myös aktivoida traumataustaisella lapsella erilaisia aiempiin kokemuksiin perustuvia oireita. Ahdistunut ja epävarma aikuinen saattaa esimerkiksi ärtyä helposti ja keskittyä tavallista vähemmän lapseen. Tämä voi muistuttaa lasta aiemmasta traumatapahtumasta, jota edelsi jonkun toisen aikuisen käytöksen muuttuminen.
Vanhemman tulisikin pyrkiä löytämään keinoja rauhoittaa itseään ja näin helpottaa välillisesti lapsen oloa. Esimerkiksi mielenterveystalo.fi-sivusto tarjoaa laadukkaan omahoito-ohjelman koronavirukseen liittyvän huolen ja epävarmuuden sietämiseen, ja sieltä löytyy lisäksi kohdennettua sisältöä lapsille ja nuorille.
Läsnäolo tuo turvaa poikkeusoloissakin
Oli lapsi minkä ikäinen tahansa, häneltä kannattaa kysyä säännöllisesti, mitä hän miettii poikkeustilanteesta. Lapsen kanssa on hyvä keskustella ikätasoisesti muuttuneesta arjesta, peloista, kavereiden ikävöinnistä ja niin edelleen.
Vanhempien lasten ja nuorten kanssa voi käydä läpi myös sitä, mitä he ovat aiheesta lukeneet netistä. Nuoruusikäisten ahdistusta saattavat helpottaa nuorille tyypilliset psyykkiset suojautumiskeinot, joiden perusteella he voivat kokea olevansa poikkeustilanteeseen liittyvien riskien ulkopuolella.
Tärkeintä muuttuneen arjen keskellä on löytää ne rutiinit, joista voi edelleen pitää kiinni, ja tarvittaessa luoda uusia rutiineja. Yhteydenpidolle läheisten kanssa kannattaa etsiä omalle perheelle sopivia etäkanavia. Päivien sisällön ennustettavuus ja tärkeiden turvallisten aikuisten läsnäolo tuo turvaa traumataustaiselle lapselle ja nuorelle poikkeusoloissakin.
Artikkeli on julkaistu Adoptioperheet-lehdessä 2/2020 Verkostot
