Kategoria Blogi

Kaikki Suomessa asuvat ovat maahanmuuttajia, vanhimmat asuttajat tulivat reilu 10 000 vuotta sitten. Mutta kuka meistä on oikea suomalainen? Tätä pohditaan nyt, kun kansa elää uudenlaisen identiteettikriisin keskellä.

Suomi on keskellä ennennäkemätöntä ja historiallista identiteettineuvottelua, jossa pohditaan, mitä on suomalaisuus. Intiasta lapsena Suomeen muuttanut yli 40-vuotias Tino Singh kertoi rasismia käsittelevässä paneelissa, että ihonvärinsä vuoksi hän ei vieläkään koe olevansa oikea suomalainen, vaikka hän on yrittänyt ansaita niin sanotun suomalaisuuden pärjäämällä, maksamalla verot ja olemalla suomalainen. Omat Intiasta 8- ja 13-vuotiaina adoptoidut poikani pohtivat samaa: voiko heistä koskaan tulla oikeasti suomalaisia? Arjen rasismi ja ennakkoluulot kyseenalaistavat säännöllisesti heidän oikeutensa olla suomalaisia ihan oikeasti.

Suomen kansalaisuuden voi saada syntymässä, ilmoitusmenettelyllä tai hakemuksella, mutta suomalainen identiteetti ja paikka yhteisössä pitää neuvotella tai ansaita. Suomalaiset määritellään usein suomen kieltä puhuvana suomalais-ugrilaisena kansana. Kieli luo kulttuurin.

Kuka on suomalaisuuden esikuva? Kansallisromantiikan aikana, jolloin Suomi kävi synnytystuskia oman kansallisen identiteettinsä luomiseksi, taiteilijat kuvasivat Suomi-neidon sinisilmäisenä, vehnänvaaleana kaunottarena, joka seisoi Kolin kansallispuiston korkeimmalla kalliolla. Suomi-poika taas oli salskea Jussi, joka raivasi kuokalla suota. Monet kansallisromantiikan ajan taiteilijat lähtivät Karjalaan etsimään oikeaa, alkuperäistä suomalaisuutta ja sen juuria. Myyttinen oikea suomalaisuus oli kätkettynä itärajalle. Suomen itsenäisyyskamppailussa Venäjä edusti toiseutta ja kansallistunnetta vahvistettiin kielen ja oman kulttuurin kautta.

Kun taitelija Emmi Mustonen suunnitteli helsinkiläiselle vaatemyymälälle Kaikkien leijona -paidan, jolla hän halusi kuvastaa nykyistä monimuotoista suomalaisuutta, sosiaalisessa mediassa syntyi valtaisa raivo. Tässä paidassa Suomen kansallisromanttinen leijonasymboli on kuvattu mustana, valkoisena, sateenkaarilippua kantavana sekä muslimien burka yllään. Emmi Mustoselta kysyttiin: ”Miksi raiskaat Suomen leijonaa?”

Näin mediatutkijan silmin Suomi näyttää polarisoituneen näiden t-paidassa näkyvien akselien väliin. Mediassa vahvimpana näkyvät kaksi kamppailevaa leiriä: puna-vihreä ja perussuomalainen. Toisessa maahanmuuttoa vastustetaan ja toisessa maahanmuutto sallitaan, ja kaikki erilaisuus toivotetaan tervetulleeksi. Professori Anu Kantola totesi kolumnissaan osuvasti: ”Stereotypiat ovat pikavoittoja, joilla yritämme ratkoa omaa ahdistustamme.”

Seuraan omien poikieni identiteettipohdintaa päivittäin. Heitäkin luullaan milloin pakolaisiksi, milloin maahanmuuttajiksi. Kerroin poikani yhteiskuntaopin opettajalle, jolle oli epäselvää maahanmuuttajan, pakolaisen ja adoptiolapsen statuksen ero, että adoptiolapsiin ei kohdisteta kotouttamistoimenpiteitä.

Itse asiassa kaikki Suomessa asuvat ovat oikeasti maahanmuuttajia. Ensimmäiset tiedot asutuksesta ovat jo ennen ajanlaskua. Luetaanko aidoiksi suomalaisiksi vain korpiraivaajien jälkeläiset? Kuinka kauan pitää olla Suomessa ollakseen suomalainen? Kuinka monennessa sukupolvessa ei-suomalaisuus katoaa? USA:ssa ja Kanadassa ihmisistä tulee heti maahanmuuton ja kansalaisuuden saamisen jälkeen amerikkalaisia tai kanadalaisia.

Uskon, että keskeinen osa identeettikriisiämme liittyy siihen, että Suomen tarina on kadoksissa. Talvisodan ja Nokian ihmeet ovat jääneet taakse. Professori Anu Kantola muistuttaa, että ”tarinoiden voimasta kansakunnat joko lamaantuvat tai ryhtyvät toimintaan”. Dosentti Johanna Sumiala täydentää, että yhteisen tarinan lisäksi me tarvitsemme jaettuja tunteita ja kokemuksia tullaksemme yhteisöksi.

Suomen tarinaa kirjoitetaan nyt uudestaan. Maahanmuuttokriisi tuottaa tunteita ja kokemuksia, jotka näyttävät repivät Suomea. Uskon silti, että kriisin takana on suurempi yhteiskunnallinen muutos ja mahdollisuus uuteen.

Suomalaisuus ei katoa, mutta se muuttuu. Yhteiskunnallinen muutos ei synny ilman kriisejä, kamppailua, pohdintaa, muutosvastarintaa ja ihmisiä, jotka ovat muutoksen käynnistäjiä.

Nyt olemme muutosprosessin vaiheessa, jossa kovin myrsky on käynnissä. Vastustamisen jälkeen tulee vanhasta luopuminen, jossa on myös surutyön piirteitä, vihaa ja pelkoa. Sen jälkeen alkaa hyväksyminen sekä yhdessä tekemisen kautta syntyvä luottamus ja uuden alku.

 

Kirjoittaja Lilly Korpiola on tietokirjailija, mediatutkija ja adoptioäiti. Hän on kirjoittanut mm. kirjan ”Pitkä tie äidiksi”.

Tämä teksti on julkaistu Adoptioperheet-lehden artikkelina numerossa 1/16. 

 

Adoptioperheet ry on mukana SPR:n Rasisminvastaisen viikon (21.3.-27.3.2016) kampanjassa, jossa kysytään #milloinviimeksi otit kantaa sosiaalisessa mediassa rasismia vastaan? Teit rasisminvastaisen teon? Toit esiin tasavertaisuutta korostavaa näkökulmaa? Puutuit rasistiseen tilanteeseen? Tule mukaan – jokaisen äänellä ja teoilla on merkitystä!

X