Kategoria Blogi

Kimaltava Akkijärven pinta, tirisevä lettupannu, kaikuva naurunremakka ja lempeä tunne yhteydestä ja hyväksynnästä. Vaikka Adoptioperheet ry:n ja Lasten Kesä ry:n yhteistyöleirit odottavat toistaiseksi itseään poikkeustilanteen vuoksi, voimme nauttia leirien tarjoamista elämyksistä mielikuvamatkaillen ja vanhoja leirimuistoja yhdessä esiin nostaen.
Kirjoittaja Artturi Karppinen toimii lapsi- ja perhetyön kehittäjänä Lasten Kesä ry:ssä. (Kirjoitus on julkaistu Adoptioperheet-lehdessä 2/2020 ”Verkostot” Vieraskynäpalstalla.)

Hauhon Lomakeskuksessa järjestetyt leirit ovat jo useamman vuoden ajan tarjonneet yhteisöllisyyden, vertaistuen ja kiireettömän lomanvieton mahdollisuuden adoptoiduille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen. Leiritoimintaa on tarjolla ympäri vuoden aina eri ikäisille suunnatuista lasten ja nuorten leireistä koko perheelle tarkoitettuihin lapsi ja aikuinen -viikonloppuihin. Onnistuneista leireistä kertovat Hauholla näkyvien iloisten ilmeiden lisäksi vuosi vuodelta lisääntyneet leiriläismäärät.

Leiriyhteistyön jatkuvuudesta ja sujuvuudesta sopii kiittää kaikkia toimintaan osallistuvia. Tärkein osa onnistuneen leirin reseptissä ovat tietenkin innostuneet, rohkeat, toinen toisensa huomioivat leiriläiset, jotka muodostavat upeista ja erilaisista yksilöistä koostuvan yhteisön.

Kymmenillä adoptiolasten, -nuorten ja -perheiden leireillä työskennelleenä voin rehellisesti todeta, että saan leiri toisensa jälkeen itseni kiinni ihmettelemästä sitä, millainen positiivinen voima yhteisöllä voikaan olla. Leireillä tämä voima voi olla yhtä hyvin aistittavissa diskon energisissä yhteislaulu- ja -tanssihetkissä, saunan lauteilla tai herkissä vertaistukikeskusteluissa. Vaikka leirien kesto on lyhyt, viikonlopusta muutamaan päivään, sopii uskoa, että kuvaillun kaltaiset hetket ylläpitävät energiaa ja yhteenkuuluvuutta pitkän aikaa leirien jälkeenkin.

Saan leiri toisensa jälkeen itseni kiinni ihmettelemästä sitä, millainen positiivinen voima yhteisöllä voikaan olla.

Yhteistyöleiritoiminta on vuosien aikana hioutunut kunnioitettavan saumattomaksi niin Adoptioperheet ry:n kuin Lasten Kesän osaavien ja motivoituneiden työntekijöiden sekä vapaaehtoisten ansiosta. Selkeät yhteiset tavoitteet turvallisten, elämyksellisten, huolenpidon takaavien, yhteisöllisten ja virkistävien leirien järjestämiseksi ohjaavat toimintaa ja sen kehittämistä. Leiritoiminnan voi sanoa olevan järjestöyhteistyötä parhaimmillaan: osaamisen jakamista ja yhdistämistä, konkreettista ja kaikkien osallistujien hyvinvointiin tähtäävää tekemistä sekä ihmisten välisten yhteyksien luomista.

Jatketaan siis yhdessä hyvää työtämme sen eteen, että tulevaisuus tarjoaisi kaikille mukana oleville entistä merkityksellisempiä leirikokemuksia ja kenties määrältään tai muodoiltaan vielä rikkaampaa järjestöyhteistyötä.

Turvallista ja onnellista alkavaa kesää, ja nähdään leireillä pian!

 


Suosittu leiritoimintamme on nyt viranomaisten suosituksista johtuen tauolla. Ikimuistoiset leirimuistot syntyvät kivasta tekemisestä turvallisessa ympristössä! Hieman vanhemmat adoptoidut leirikummeina ovat olleet tärkeä lisä leiriläisille.
Löydät tuoreimmat tiedot järjestettävistä leireistä sivultamme leiritoiminta/

X