Leirikummit Heta ja Mira Akkijarven leirikeskuksessa marraskuussa 2021. Kuvaaja Elias Helminen.
Teksti Pia Iisaho. Juttu on julkaistu jäsenlehdessämme 1/2022 Tunne.
Adoptioperheet ry:n vapaaehtoisena työskentelevä Heta Heikkilä valittiin Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoinen 2021 -finaaliin.
Raumalainen Heta Heikkilä, 29, vastaa puhelimeen tuttavallisesti: ”Moi!” En ole koskaan tavannut Hetaa, mutta hänen kasvonsa ja äänensä ovat tutut Adoptioperheet ry:n somekanavista.
Kun soitan hänelle marraskuisena perjantaiaamuna, hän on juuri lähdössä Adoptioperheet ry:n nuorten viikonloppuleirille. Vuosi 2021 on ollut Adoptioperheet ry:ssä vapaaehtoistyötä tekevälle Hetalle yllätyksellinen. Järjestö ilmoitti Hetan kesällä mukaan Vuoden vapaaehtoinen 2021 -kilpailuun. Kilpailijoita oli 89, ja finalistit valittiin yleisöäänestyksen pohjalta. Jo ehdokkuus tuli Hetalle iloisena yllätyksenä, ja riemu nousi kattoon, kun hän sai elokuussa sähköpostin, jossa ilmoitettiin finaaliin pääsystä.
”Se nostaa fiilikset ihan taivaisiin! En yhtään osannut odottaa finaalipaikkaa, olin aivan sekaisin onnesta”, hän kertoo. ”Olen todella kiitollinen jokaisesta äänestä! On ollut kunnia edustaa tätä järjestöä. Vaikka vapaaehtoisuus muutenkin on todella antoisaa, kilpailuun pääseminen ja finaalipaikka sai minut tuntemaan, että olen tehnyt jotakin todella tärkeää, joka on koskettanut monien elämää.”
Antoisampaa kuin osasi kuvitella
Heta törmäsi Adoptioperheet ry:hyn sattumalta Instagramissa pari vuotta sitten. Hän osallistui nuorten etätapaamiseen ja päätti saman tien liittyä nuorisojäseneksi
ja ryhtyä vapaaehtoiseksi.
”En aikaisemmin voinut kuvitellakaan tekeväni töitä adoptioasioiden parissa. Mutta heti kun tutustuin toimintaan, se tuntui itsestäänselvyydeltä ja omalta jutulta”, Heta miettii.
En itse ollut saanut vertaistukea mistään. En edes osannut etsiä sitä.”
Aluksi hän otti tarkkailijan roolin ja julkaisi anonyymeja luontokuvia somessa, mutta innostuksen ja rohkeuden kasvaessa hän uskalsi ottaa vastaan tehtäviä, joissa hän nousi esiin omilla kasvoillaan. Heta on toiminut yhdistyksessä vaihtelevissa tehtävissä: hän on tuottanut yhdistyksen somekanaviin valokuvia, videoita ja kirjoituksia, ohjannut etätapaamisia nuorille ja aikuisille adoptoiduille sekä kouluttautunut leirikummiksi ja mentoriksi.
Vertaistuessa hänen tavoitteenansa on ollut luoda mahdollisimman turvallinen ilmapiiri, jossa osanottajat uskaltavat jakaa vaikeitakin tunteita.
”Olen huomannut, että samalla kun antaa vertaistukea toisille, sitä saa myös itselleen. Ennen vapaaehtoiseksi ryhtymistä en itse ollut saanut vertaistukea mistään. En edes osannut etsiä sitä”, Heta sanoo.
Vapaaehtoistoiminnan kautta on löytynyt myös tärkeä kaveripiiri.
”Olen saanut todella hyviä kavereita ja löytänyt parhaan ystävänikin tätä kautta. Minulla on ollut hieman haasteita ihmissuhteiden solmimisessa ja aikaisemmin ajattelin epätoivoisesti, ettei uusia ystäviä voi löytää aikuisiällä. On aivan mahtavaa, että olen löytänyt näin hienoja ihmisiä ympärilleni!”
Kömpelö luuranko nauttii lasten kanssa touhuamisesta
Heta painottaa, että vapaaehtoistoiminnassa ei tarvitse ottaa erityistä roolia. Riittää, että on läsnä omana itsenään. Heta viihtyy parhaiten vapaaehtoistyössä lasten ja nuorten parissa, ja erityisesti heidän parissaan aito läsnäolo on tärkeintä.
Hauskin muisto on leiriltä, jolla Heta toimi leirikummina. Leiriläiset pelasivat ”Akkimaan tähti”-peliä. Peli oli muokattu versio Afrikan tähdestä. Siihen on lisätty liikuntaa ja kolonialistiset elementit oli poistettu. Hetan tehtävänä oli olla aarretta vartioiva luuranko, joka jahtasi muita pelaajia muhkuraisella nurmikolla. Luurankomaskin pienet silmäaukot haittasivat kuitenkin näkyvyyttä.
”Pian makasin nenälläni nurmella. Kun nuoret leiriläiset huomasivat, etten ollut satuttanut itseäni, he ulvoivat naurusta kömpelölle luurangolle.”
Esittelen itseni adoptoituna
Hetan adoptiotausta on kulkenut hänen mukanaan vahvasti läpi elämän. Joskus on kausia, jolloin Heta ei ajattele omaa adoptiotaan ollenkaan, ja toisinaan adoption työstäminen on päällimmäisenä mielessä.
”Adoptio on aina ollut todella tärkeä osa identiteettiäni. Kun esittelen itseni, aloitan kertomalla adoptiotaustastani. Minusta tuntuu luonnolliselta kertoa tämä asia ensimmäisenä uusille tuttavuuksille.”
Seitsenviikkoisena adoptoidun Hetan perheessä on aina puhuttu avoimesti adoptiosta, ja se on auttanut Hetaa hyväksymään oman taustansa täysin. Hetan biologiset juuret ovat samassa kaupungissa, jossa hän on syntynyt. Biologisten vanhempien kanssa yhteydenpito ei ole tuottanut toivottua lopputulosta. Siitä huolimatta Heta on saanut elämäänsä muita biologisia sukulaisiaan pysyvästi.
Vertaistukitoiminta on auttanut hyväksymään ja ottamaan vastaan erilaiset tunteet, joita adoptio on tuonut tullessaan.
”Olen käynyt läpi vaikeita kriisejä erityisesti lapsena ja teininä. Vaikeiden tunteiden kanssa ei kannata jäädä yksin, vaan niitä voi purkaa tarvittaessa ammattilaisen kanssa. Tämä on ehkä tärkein oivallus. Myös Adoptioperheet ry:n henkilöstöä ja vapaaehtoisia voi lähestyä, sitähän varten me olemme olemassa”, Heta pohtii.
Auttamisen halu ohjasi uudelle uralle
Heta on parhaillaan vaihtamassa alaa. Hän ehti tehdä töitä merkonomina kaupan alalla seitsemän vuotta, mutta halu auttaa muita ohjasi hänet sosiaalialan opintojen pariin. ”Nyt olen löytänyt oman kutsumukseni pariin. Aloitin myös opiskeluiden ohella henkilökohtaisen avustajan työt.”
Vapaa-aikana Heta liikkuu luonnossa ja nauttii kuvaamisesta. Adoptioperheet ry:n toiminnassa Heta on aktiivisesti mukana, mutta hän on opetellut myös sanomaan välillä ei.
”Teen sopivalla tahdilla päivityksiä someen, vedän etätapaamisia ja toimin leirikummina. Minun pitää oikein jarrutella itseäni, etten ahmi itselleni aivan liikaa kaikkea kivaa ja kiinnostavaa!”
Linkki nuorten adoptoitujen toimintaan ja aikuisten adoptoitujen tapahtumiin.
