Kategoria Artikkelit

Artikkeli on julkaistu ensin Terveydenhoitaja-lehdessä 3/2021. Kirjoittaja on Päivi Suutari, Adoptioperheet-lehden entinen toimituspäällikkö, joka on erikoistunut kehityksellistä traumaa käsitteleviin artikkeleihin ja projekteihin. 

Maahanmuuttajuus on vain yksi huomioon otettavista taustatekijöistä, kun terveydenhoitaja kohtaa työssään ulkomailta adoptoidun lapsen tai nuoren. Adoptiolapsen ja hänen perheensä hyvinvoinnin tukemisessa auttaa adoptiotaustan erityisyyden ymmärrys.

Terveydenhoitajan kokemuksesta maahanmuuttajataustaisten lasten kanssa työskentelystä voi olla etua ulkomailta adoptoituja lapsia kohdatessa. Jos tummassa ihossa esiintyvät mongoliläiskät, veren punasolujen G6PD-puutos tai helikobakteeri ovat jo aiemmin vastaan tulleita asioita, auttaa sama tietämys myös esimerkiksi Etelä-Afrikasta tai Intiasta adoptoitujen lasten parissa työskennellessä.

Yhtäläisyyksien lista on kuitenkin lyhyempi kuin erottavien tekijöiden lista. Rinnastamalla adoptio- ja perheensä kanssa maahan muuttaneet lapset toisiinsa – vaikka he olisivatkin lähtöisin samasta maasta – voi pahimmillaan jopa haitata adoptoidun lapsen suotuisaa psykososiaalista kehitystä.

”Adoptoituja lapsia ei voi arvioida samoilla ikätaso-odotuksilla kuin biologisessa perheessään kasvaneita lapsia. Myöskään samat tukiratkaisut eivät ole yleensä toimivia”, toteaa nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Nina Pyökäri.

Listasimme Pyökärin avulla ulkomailta adoptoitujen ja perheensä kanssa maahan muuttaneiden lasten välisiä eroavaisuuksia, jotka terveydenhoitajan on työssään hyvä tiedostaa.

  1. Adoptioperheessä yhteinen vauva-aika on yleensä jäänyt kokematta.

Ulkomailla syntyneen lapsen adoptoiminen tarkoittaa liikkuvaan vanhemmuuden junaan hyppäämistä. Lapset ovat adoptiohetkellä useimmiten leikki-ikäisiä, mutta Suomeen adoptoidaan myös kouluikäisiä lapsia. Yhteinen vauva-aika on jäänyt yleensä kokematta, sillä lapsi on kasvanut tuolloin lastenkodissa tai sijaisperheessä. Taustalla voi olla lukuisia sijoituksia ja kiintymyssuhdekatkoksia.

  1. Adoptoidun lapsen taustatiedot ovat usein puutteelliset.

Toisin kuin perheensä kanssa maahan muuttaneella lapsella, adoptiolapsen tausta ei useinkaan ole ainakaan kattavasti selvillä. Tietoa raskausajasta ja raskauden kestosta, syntymämitoista, biologisten vanhempien pituudesta tai suvun perinnöllisistä sairauksista ei ole saatavilla. Kansainvälisesti adoptoidut tytöt eivät myöskään pysty kertomaan biologisen äitinsä menarkeikää. Biologisten taustatekijöiden lisäksi tieto adoptiota edeltäneistä kasvuolosuhteista on yleensä puutteellista.

Lasten ja nuorten psykososiaalista terveyttä arvioivien PikkuLAPS- ja LAPS-menetelmien pisteytyslomakkeiden päivitetyissä ohjeistuksissa kehotetaan huomioimaan adoptio- ja sijaislasten taustaan liittyvät erityispiirteet. Taustaan liittyvien tekijöiden huomioiminen on erittäin tärkeää, jotta pystytään turvaamaan oikeanlainen arviointi- ja hoitopolku niille lapsille, joilla on kehityksellisen trauman oireilua.

  1. Adoptoidun lapsen kieli ja kulttuuritietämys kehittyvät kotona.

Perheensä kanssa maahan muuttanut tai Suomessa ulkomaalaistaustaisille vanhemmille syntynyt lapsi opettelee suomen kielen ensikielensä rinnalle. Ulkomailta adoptoidun lapsen ensikieli sen sijaan useimmiten vaihtuu adoptiohetkellä kokonaan toiseksi, adoptioperheen kieleksi.

Kielellisen kehityksen edistämiseksi maahanmuuttajaperheelle ehdotetaan joskus lapsen laittamista varhaiskasvatukseen suunniteltua aiemmin. Adoptiolapsi sen sijaan oppii koulunkäyntikielen kotona. Hänelle tärkeintä on vastaanottaa aiemmissa kehitysvaiheissa saamatta jäänyttä yksilöllistä hoivaa ja muodostaa kiireettömästi kiintymyssuhdetta adoptiovanhempiin.

Rinnastamalla adoptiolapset ja perheensä kanssa maahan muuttaneet lapset toisiinsa voi pahimmillaan jopa haitata adoptiolapsen suotuisaa kehitystä.

  1. Traumatisoituneilla lapsilla trauman tyyppi on erilainen.

Valtaosa ulkomailta adoptoiduista lapsista ja nuorista voi hyvin, mutta osalla heistä on varhaisvaiheiden traumakokemusten aiheuttamia oireita. Kiintymystrauma on erilainen traumatyyppi kuin esimerkiksi kriisialueelta perheensä kanssa Suomeen tulleen lapsen trauma.

Pakolais- ja turvapaikanhakijaperheiden kokemuksissa trauman on aiheuttanut yleensä jokin ulkopuolelta tuleva uhka, ja lapsen kiintymyssuhde vanhempaan tai vanhempiin on tuolloin yksi suojaava tekijä traumakokemuksen aikana ja siitä selviämisessä. Lapsella on kiintymyssuhteen kautta perusluottamus hoivan ja turvan saatavuudesta, mikä auttaa häntä selviytymään vaikeista kokemuksista.

Adoptiolapsen kehityksellinen trauma kohdistuu nimenomaan tuohon kiintymyssuhteeseen, jonka avulla lapsen käsitys itsestä rakentuu. Sen vuoksi kiintymystraumatisoitunut lapsi ei välttämättä pysty esimerkiksi ottamaan vastaan adoptiovanhempansa antamaa turvaa ja lohdutusta samalla tavoin kuin syntymäperheessään kasvanut lapsi.

  1. Murrosiän identiteettikehityksessä on olennainen ero.

Nuoruusiän keskeisinä kehitystavoitteina on oman identiteetin muodostaminen ja eriytyminen vanhemmista. Adoptoidun nuoren identiteettipohdinta eroaa monella tavalla sellaisen maahanmuuttajanuoren kehityksestä, jolla on tieto omasta alkuperästään ja mahdollisuus peilata itseään biologiseen sukuunsa.

Adoptoiduilla nuorilla kiintymyssuhde on harvoin samalla tavoin vahva kuin biologisessa perheessään kasvaneilla nuorilla. Tämä sekä kaksien vanhempien olomassaolo asettavat ainutlaatuisia haasteita adoptoitujen irtautumiskehitykselle. Toisaalta nuoruusikä on monella tavalla aina myös ”uusi mahdollisuus”, jopa kiintymyssuhteen muodostamiseen.

Lopuksi

Pyökärin mukaan terveydenhoitajien rooli adoptioperheiden mahdollisten haasteiden tunnistajana ja palvelupolulle ohjaajana on merkittävä. He ovat etulinjassa kohdatessaan lähes kaikki neuvola- ja kouluikäiset adoptiolapset vuosittain.

Jos ulkomailta adoptoidun lapsen varhaisvaiheisiin liittyy vaikeita asioita – ja etenkin, jos lapsella on kehitykselliseen traumaan viittaavaa oireilua – voi perhettä auttaa tarjoamalla vanhemmalle mahdollisuuden kahdenkeskiseen taustoituskeskusteluun. Siihen käytetyn ajan saa takaisin itse tapaamisessa, joka yleensä hoituu sujuvammin ja ennen kaikkea sensitiivisemmin.

”Adoptoiduilla lapsilla voi olla taustallaan monenlaisia vaikeita tutkimus- ja hoitotilanteisiin liittyviä kokemuksia jo ajalta ennen adoptiota. Traumataustaiselle lapselle ja nuorelle rauhallinen ja selkeä ympäristö sekä kiireettömyys kohtaamisessa luovat turvaa.”


Löydät lisätietoa kehityksellisestä traumasta ja mm. Nina Pyökärin aihetta käsitteleviä artikkeleja osoitteessa erityistarpeisuus-sivultamme.

 Olethan lukenut Ttm, terveydenhoitaja Sanna Mäkipään kirjoittaman artikkelin Asiakkaana adoptoitu – tarinoita kohtaamisesta (ilmestynyt Terveydenhoitaja-lehdessä 6/2015)?
Mäkipäälle myönnettiin artikkelista Terveydenhoitaja-lehden vuoden 2015 parhaan artikkelin kunniakirja.

X