Kategoria Lehti

Kunpa työssään perheitä kohtaavat ammattilaiset tietäisivät enemmän adoptiosta. Tätä toivetta yhdistyksen jäsenet tuovat usein esiin, ja nyt olemme vastaamassa siihen sosiaalityön yliopistokoulutuksen osalta. Ensimmäiset sosiaalityön opiskelijat ovat juuri aloittaneet verkkokurssin, joka on Adoptioperheet ry:n projektin tuotos. (Teksti Päivi Suutari)

Selvitimme yhdistyksessä viime keväänä verkkokyselyn avulla, saavatko sosiaalityötä opiskelevat yliopisto-opiskelijat opintojensa aikana tietoa adoptiosta. Kyselyn kohderyhmänä olivat sekä opiskelijat että jo työelämässä olevat sosiaalityöntekijät. Kyselyyn vastanneista 215 henkilöstä 65 % kertoi, ettei ole saanut lainkaan tietoa adoptiosta opiskelujensa aikana. Loput vastasivat saaneensa tietoa, mutta aihetta saatettiin vain sivuta opinnoissa, esimerkiksi mainintana yhdellä luennolla.

Kyselyvastauksista kävi ilmi, että adoptiotietoa kaivataan. Monet työssä olevista vastaajista kertoivat kohdanneensa työssään adoption eri osapuolia. Tietoa toivottiin lisää esimerkiksi adoptioprosessista, avoimesta adoptiosta sekä kiintymyssuhdekatkosten ja traumakokemusten vaikutuksista.

 

Verkostot työvälineinä

Yhdistyksen pitkäaikaista haavetta sosiaalialan koulutuspaketista lähti konkretisoimaan adoptiotutkimuksen ammattilainen,

Heidi Ruohio

Sosiaalitieteilijä, VTT Heidi Ruohio väitteli vuonna 2016 kansainvälisesti adoptoitujen perheeseen ja kansaan kuulumisen kokemuksista.

VTT Heidi Ruohio. Adoptioperheet ry:n suunnittelijana hänen alkukeväänsä meni sisällön suunnittelutyössä ja verkostojen kontaktoinnissa. Heidi laati kurssille viisi sisällöllistä teemaa: ”lapsen etu” ja adoptio, adoptioneuvonta osana adoptioprosessia, adoptioperheeksi kasvaminen, adoptoitujen hyvinvointi ja avoimuus adoptiossa.

”Näitä teemoja varten olen kevään aikana pyytänyt asiantuntijoilta luentoja. Olemme kuvanneet videoita ja nauhoittaneet podcasteja. Samalla suunnittelin kurssikirjallisuutta ja tehtävänantoja opiskelijoille”, Heidi kertoo.

Heidi toteaa, että työ on ollut aikamoista verkostointia, ihmisten sitouttamista ja projektin tärkeyden perustelua. ”Tärkeitä ovat olleet etenkin verkostot sosiaalityötä opettaviin henkilöihin. Sosiaalityön yliopistopiirit ovat melko pienet, joten melkein kaikki tuntevat toisensa.”

Heidin työtä on helpottanut myös se, että adoptiotutkijana hänellä on laajat yhteydet adoptiokentälle. Mukaan pyydetyt asiantuntijat ovat olleet innokkaita osallistumaan, mikä on tuonut työhön iloa. ”Adoptiokenttä on selvästi odottanut tällaisen koulutusmateriaalin tuottamista jo pidempään”, tutkija toteaa.

 

Tuotoksena valtakunnallinen kurssi

Projektin tuotoksena on syntynyt viiden opintopisteen laajuinen Adoptio ja sosiaalityö -kurssi sosiaalityön pääaineopiskelijoille, jotka ovat opintojensa syventävässä vaiheessa. Kurssi tavoittaa opiskelijoita valtakunnallisesti, sillä se on saatu mukaan Sosnetin eli sosiaalityön yliopistokoulutuksen muodostaman yhteistyöverkoston verkkokursseihin.

”Kurssia tarjotaan nyt 2020 kesäkurssina sosiaalityön opiskelijoille ja seuraavan kerran sitä tarjotaan keväällä 2021. Yliopistot ovat osoittaneet kiinnostusta kurssia ja sen materiaaleja kohtaan, joten on hyvin mahdollista, että kurssia tullaan tarjoamaan myös sosiaalityöntekijöiden erikoistumiskoulutuksessa”, Heidi iloitsee.

Kurssin osaamistavoitteena on saada perustiedot adoptiosta, sen keskeisistä käsitteistä ja siihen liittyvistä ajankohtaisista keskusteluista.

Materiaalista on mahdollista sisällyttää paloja myös muille kursseille. Kiintymyssuhdeluennot sopivat lastensuojelun kursseille tai videot neuvontatyöstä kursseille, joissa opetetaan asiakastyön taitoja.

”Adoptio voisi toimia tällöin vain ikään kuin keissinä sosiaalityön kannalta keskeisiin aiheisiin. Samalla opitaan vaivihkaa adoptioerityisiä asioita”, Heidi kuvailee.

 

Kurssi vaikuttaa yksilöön ja yhteiskuntaan

Kurssin osaamistavoitteena on saada perustiedot adoptiosta, sen keskeisistä käsitteistä ja siihen liittyvistä ajankohtaisista keskusteluista. Kurssin käytyään opiskelija kykenee tunnistamaan adoption osapuolien tuen tarpeita ja sosiaalityön mahdollisuuksia vastata niihin. Toisin sanoen valmiudet kohdata adoption koskettamia asiakkaita paranevat.

Heidin mukaan adoptiota pidetään helposti vain perheen perustamisen tapana, eikä esimerkiksi sen yhteyttä lastensuojeluun välttämättä ajatella. ”Kysymys kotimaisesta adoptiosta lastensuojelun keinona puhututtaa aika ajoin, ja tulevien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden on syytä pohtia sitä.”

Heidin mielestä ensimmäinen askel onkin omien adoptioon liittyvien ennakko-oletusten rikkominen. ”Adoptiokurssin käynyt opiskelija saattaa kurssin käytyään olla enemmän täynnä lisäkysymyksiä kuin vastauksia. Parhaimmillaan kurssi toimiikin kiinnostuksen herättelijänä ja keskustelun avaajana ja kannustaa ottamaan lisää selvää asioista.”

Yhdellä kurssilla ei toki voida käsitellä tyhjentävästi kaikkia adoptioon liittyviä näkökulmia, mutta sillä voi olla adoptiotietoutta lisääviä kerrannaisvaikutuksia. Opiskelijat saattavat kurssin myötä innostua tekemään enemmän opinnäytteitä adoptioaiheista. Kurssin käynyt kertoo todennäköisesti adoptiotietoa eteenpäin myös työyhteisössään.

”Lisäksi on muistettava, että sosiaalityöntekijät tekevät asiakastyön lisäksi rakenteellista sosiaalityötä eli vaikuttamistyötä. Mitä useampi sosiaalityöntekijä on perehtynyt adoptioon, sitä paremmin he voivat osallistua aiheesta käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun ja osaavat ajaa sekä adoptoitujen että adoptioperheiden asioita”, Heidi tähdentää.

 

Tulos palkitsee tutkijaa

Monilla adoption parissa työtä tekevillä tai sitä tutkivilla on henkilökohtaisia kytköksiä teemaan, mutta Heidi on tullut adoptiokentälle sen ulkopuolelta. Tutkittavaa riittää, sillä adoptiotutkimusta on Suomessa tehty vielä verrattain vähän. Mikä aiheessa kiinnostaa tutkijaa?

”Kansainvälisessä adoptiossa yhdistyvät monet itseäni kiinnostavat teemat: perhe, siirtolaisuus ja lastensuojelu. Adoptio tuo näille tutkimuskentille kiinnostavaa twistiä, ja toisaalta nämä aika erilliset tutkimuskentät hyötyvät adoptiotiedosta”, Heidi sanoo.

Heidi kertoo nauttineensa juuri päättyneestä projektistaan Adoptioperheet ry:ssä. Hän on saanut kehittää, luoda, ideoida ja oppia uutta.

”On ollut todella palkitsevaa nähdä, kuinka projekti tuottaa tulosta: jo alle puolessa vuodessa ensimmäiset opiskelijat pääsivät adoptiokurssille mukaan. Pidän tämän projektin toteutumista todella tärkeänä etappina adoptiotiedon lisäämisessä maassamme.”

Yhdistys kiittää Heidiä upeasta työstä ja toivottaa kaikkea hyvää jatkoon!

 

 

 

X