Adoptoiduille aikuisille

Moni aikuinen adoptoitu kokee kaipaavansa vertaistukea ja -toimintaa. Osalle tieto omasta adoptiosta on saattanut tulla vasta vanhemmalla iällä ja tällöin, kuten muidenkin mietityttävien asioiden kanssa, voi olla avuksi keskustella vertaisen kanssa.

”Se oli jännä tunne, kun ensimmäistä kertaa sai jutella jonkun kanssa, joka oikeasti ymmärtää. Ei tarvinnut selitellä, vaan toinen ymmärsi heti. Se tuntui helpottavalta ja voimaannuttavalta. Oli kiva huomata, että muutkin ovat miettineet samoja asioita ja käyneet läpi samoja tunteita. Tapaaminen oli todella rento, ihmiset mukavia ja itse sai olla sen verran äänessä, kun halusi. Puhuimme, nauroimme ja meillä oli hauskaa.” -Adoptoitu

Jokaisella adoptoidulla on oma tarinansa, kokemuksensa ja näkemyksensä adoptioon liittyen. Vertaistuen sekä muiden tukimuotojen tarve on hyvin yksilöllistä, mutta ajatusten ja tunteiden jakaminen saman kokeneen kanssa voi joskus tuntua helpommalta.

Mahtavat vapaaehtoisemme järjestävät valtakunnallisesti vertaistapaamisia, koulutuksia sekä muuta mielenkiintoista ohjelmaa aikuisille adoptoiduille sekä suomeksi että ruotsiksi. Tapaamisia on järjestetty mm. Uudellamaalla, Turussa, Tampereella, Pohjanmaalla sekä Ahvenanmaalla, mutta myös yksittäisiä kokoontumisia tai uusia ryhmiä saa perustaa! Ota meihin rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan, miten homma saataisiin käyntiin! Toiminta perustuu tasavertaisuuteen, toistemme kunnioittamiseen ja luottamuksellisuuteen.

Toimintaa aikuisille adoptoiduille 2023

Adoptoitujen pikkujoulut

Aika: Lauantai 2.12. klo 13.00-17.00
Paikka: Adoptioperheet ry:n toimitilat Kampissa (Kalevankatu 16, 00100 Helsinki)
Lisätietoa: Tapahtuma on suunnattu kaikille nuorille ja aikuisille kotimaan sekä kansainvälisesti adoptoiduille nuorille (suuntaa antava alaikäraja 15v)

Tule mukaan tapaamaan muita adoptoituja nuoria ja aikuisia pizzan, jouluisen naposteltavan sekä yhdessäolon merkeissä! Tapahtuma on maksuton!

Tilassa on muutama erillinen tila, joihin osallistujat voivat jakaantua halutessaan esimerkiksi ikäryhmittäin tai ohjelman (mm. elokuva) perusteella. Paikan päällä on muutamia lautapelejä, pelikortteja sekä mahdollisuus katsoa jouluaiheinen elokuva sille varatussa tilassa. Tilasta löytyy myös saunatila, josta on hienot maisemat sisäpihalle ja lähirakennusten kattojen yli. Huom! Saunominen tapahtuu vain uima-asuissa.

Lue lisää ja ilmoittaudu tästä! Ilmoittautuminen su 26.11. mennessä!

Föreläsnings- och diskussionsserie för vuxna adopterade

Tid och plats: 25.10, 8.11, 29.11 och 10.1.2023 kl.17:00-18:30 i Helsingfors. (Vi träffas vid Luna House i centrala Helsingfors nära Strockmann (Mannerheimvägen 12 B)).

Mål: väcka tankar hos deltagarna och ge stöd för att behandla den egna adoptionsbakgrunden och dess unika betydelse

Upplägg: Varje träff inleds med en 20-30 min presentation om ett tema. Teman kan formas i samråd med gruppen, så om du har önskemål om tema gäller det att höra av sig så fort som möjligt! Gruppens behov tas alltså i beaktande, och efter presentationen följer en ledd diskussion där deltagarnas mentaliseringsförmåga stöds. Frivillig hemuppgift för att stöda tänkandet kring egna upplevelser.
Föreläsare och diskussionsledare: Martina Salvén-Bodin, legitimerad psykolog. ”Jag har jobbat länge inom barnpsykiatri, även med adopterade och adoptivfamiljer, och skapat ett intresseområde och kunskap gällande adoption och föreläser i ämnet. Jag har också gått flertal utbildningar i mentalisering, samt korttidsterapeutiskt arbtessätt. Jag fungerar även som timlärare vid Helsingfors universitet i en kurs i barn och familjepsykologi, utbildar och föreläser samt är med i en forskningsgrupp.”
Begränsat antal platser.

Träffarna ordnas av kamratstödsgruppen Vuxna adopterade i Huvudstadsregionen (Adoptivfamiljer rf).

Mera information och anmälningar: sabina.soderlundmyllyharju (a) gmail.com

Aikuisten adoptoitujen kirjallisuusterapiaryhmä

Ryhmä on täynnä!

Aika: Lokakuu – joulukuu 2023
Lisätietoa: Ryhmä on suunnattu kaikille kv- ja kotimaan adoptoiduille aikuisille, se kokoontuu etänä ja ryhmään hakeutuvat haastatellaan vetäjän toimesta

Hae mukaan syksyn kestävään aikuisille adoptoiduille suunnattuun ja etäyhteydellä järjestettävään kirjallisuusterapiaryhmään. Ryhmää vetää itsekin aikuinen adoptoitu Karoliina Ståhlhammar (erityisopettaja, lyhytterapeutti & kirjallisuusterapeuttiopiskelija) ja se kokoontuu syksyn aikana kuusi kertaa.

Kirjallisuusterapia kuuluu luovuusterapeuttiseen toimintaan. Sen tavoitteena on auttaa itsetuntemuksen vahvistamisessa, kohottaa itseilmaisukykyä ja kehittää ryhmässä tapahtuvaa yhteistyötä sekä ihmissuhteita. Kirjallisuusterapiassa kirjoitetaan ja keskustellaan. Kirjallisuusterapian tavoitteena on auttaa vuorovaikutuksessa; auttaa puhumaan vaikeista asioista. Sanojen ja tekstien avulla pääsee elämässään eteenpäin. Omat vaikeudet tulevat helpommin lähestyttäviksi, kun keskustellaan luetun ja kirjoitetun tekstin välityksellä. Kirjallisuusterapiassa tavoitteena ei ole tekstien analyysi eikä oikeinkirjoitukseen keskittyminen. Kirjallisuusterapeuttisin keinoin kuunnellaan tekstien tunnelmaa, sävyjä, kerrontaa ja teemoja.

Kirjallisuusterapian menetelmiä hyödyntäessä ei tarvitse olla lahjakas kirjoittaja tai erityisen innokas tai paljon lukeva lukija, kiinnostus kirjallisuuden käyttöön oman kasvun tukena riittää.

Adoptioperheet ry tarjoaa ryhmää tuettuun hintaan 60 € (ovh 90 €) ja hinta sisältää kuusi etätapaamiskertaa syksyn 2023 aikana (mahdollisesti loka-joulukuu välillä). Kyseessä on suljettu ryhmä, joten huomioithan, että siihen ei ole mahdollista hakeutua enää ryhmän aloittamisen jälkeen.

Aikuisten adoptoitujen ryhmät

Oulun seudun aikuiset adoptoidut

Ryhmä etsii vetäjää!

Jos sinua kiinnostaisi olla järjestämässä aikuisten adoptoitujen tapaamisia Oulun seudulla, ota yhteyttä adoptoitujen vertaistoiminnan projektipäällikköön.

Pirkanmaan aikuiset adoptoidut

Ryhmä kokoontuu Tampereen seudulla. Lisätietoa ryhmänvetäjä Sannalta: artsanna(a)gmail.com / 044 519 9477. Ryhmällä on myös yksityinen Facebook-ryhmä, jonka löydät tästä!

Pk-seudun aikuiset adoptoidut

Ryhmä kokoontuu pääkaupunkiseudulla ja sitä vetävät aikuiset adoptoidut Naa ja Mira. Voit tiedustella tapaamisista ryhmänvetäjä Naalta (stellanaasippola(a)yahoo.co.uk / 050 305 6493).

Kokkolan seudun aikuiset adoptoidut

Ryhmä kokoontuu Kokkolan seudulla. Voit tiedustella tapaamisista ryhmänvetäjä Eeva-Marialta (eeva-maria.santamaa(a)anvianet.fi / 040 079 7517).

Vuxna adopterade i Huvudstadsregionen

Kontaktpersoner: Sabina Söderlund-Myllyharju & Maria Manninen. Nya intresserade kan ta kontakt med Sabina Söderlund-Myllyharju via Facebook/Messenger för mer information.

Vaasan seudun aikuiset adoptoidut

Ryhmä etsii vetäjää!

Jos sinua kiinnostaisi olla järjestämässä aikuisten adoptoitujen tapaamisia Vaasan seudulla, ota yhteyttä adoptoitujen vertaistoiminnan projektipäällikköön.

Turun seudun aikuiset adoptoidut

Ryhmä kokoontuu Turun seudulla. Voit tiedustella tapaamisista ryhmänvetäjä Marjaanalta (marjaana.valvee(a)outlook.com / 050 3016364).

Jyväskylän seudun aikuiset adoptoidut

Ryhmä kokoontuu Jyväskylän seudulla. Voit tiedustella tapaamisista ryhmänvetäiltä Yulilta sähköpostitse (yuli_andrea_paz(a)hotmail.com), Facebookin tai Instagramin kautta tai Katjalta 040 554 8064 / poikokaope(a)gmail.com.

Adopterade i Jakobstads regionen

Kontaktpersoner: Conny Wiik. Om du är intresserad att vara med på följande träff kan du ta kontakt med Conny på tel 050 351 5543 eller e-post conny_wiik(a)hotmail.com.

WhatsApp-ryhmiä adoptoiduille

Adoptoiduille nuorille ja aikuisille löytyy myös WhatsApp-ryhmiä, joissa jaetaan vertaistukea ja jutellaan erilaisista asioista.

Nuorille ja nuorille aikuisille adoptoiduille suunnattuun ryhmään voit liittyä laittamalla viestiä ryhmän ylläpitäjälle Thidalle: 045 273 2500.

Aikuisille adoptoiduille suunnattuun ryhmään voit liittyä laittamalla viestiä ryhmän ylläpitäjälle Naalle: stellanaasippola(a)yahoo.co.uk / 050 305 6493.

Muuta tietoa

Konkreettisia neuvoja juurien etsimiseen Juuret-oppaasta ja -sivustolta

Juuret-opas (PDF) julkaistiin vuonna 2019 erityisesti kansainvälisesti sekä kotimaan adoptoituja varten biologisen taustan selvitystyön tueksi. Voit ottaa Etsintäavain-oppaan pohjalta päivitetyn Juuret-oppaan tueksi, kun harkitset prosessin aloittamista tai olet jo siihen ryhtynyt. Juuret-opas auttaa sinut alkuun, antaa vinkkejä, tietoa ja toivottavasti löydät sen avulla vastauksia juuri sinua askarruttaviin kysymyksiin. Ota rohkeasti yhteyttä palvelunantajaan tai meihin,  jos sinulla on kysymyksiä tai kaipaat ohjeistusta ja neuvoja. Olemme tukenasi ja vastaamme kysymyksiisi mielellämme! Lue myös lisää juuret-sivustoltamme!

Opas löytyy tästä myös ruotsinkielisenä! (PDF)

Vertaistapaamiset

Vertaistapaamisia aikuisille adoptoiduille järjestetään eri puolilla Suomea sekä suomeksi että ruotsiksi. Tapaamiset ovat rentoja ja vapaamuotoisia, sisältäen juttelua, toisiin tutustumista ja hauskanpitoa. Joskus käydään piknikillä, kahvilla tai keksitään jotain muuta hauskaa tekemistä yhdessä. Toimintamuodot ovat ryhmän ja sen vetäjien itse päätettävissä.

Osallistujat ovat juuri sen verran aktiivisia ja kertovat itsestään sen verran, kuin itse haluavat. Pääsääntöisesti tapaamisissa ei ole ulkopuolisia, ellei toisin ilmoiteta. Tapaamiset ovat maksuttomia, ja kaikki kansainvälisesti ja kotimaan adoptoidut aikuiset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Joskus tarpeen voi olla jonkun tietyn teeman varaan tai esim. adoptoidun läheisille suunnattu tilaisuus. Isomman tapahtuman järjestämiseksi kannattaakin olla hyvissä ajoin yhteydessä yhdistyksen henkilökuntaan, niin voimme olla paremmin avuksi!

Henkilökohtaista vertaistukea mentoritoiminnan kautta

Mentorihankkeen (rahoituksen) päätyttyä kartoitamme tällä hetkellä muita mahdollisuuksia jatkaa mentoritoimintaa. Valitettavasti tällä välin yhdistys ei etsi eikä pysty kouluttamaan toimintaan uusia mentoreita tai solmimaan uusia mentorisuhteita. Jo käynnissä olevia mentorisuhteita jatketaan toistaiseksi.

Vertaistukiryhmässä jutustelu ei tunnu kaikille luontaiselta ja joskus voi olla tarve saada jutella luottamuksellisesti vertaisen kanssa ihan kahden kesken. Tätä tarjoaa mentoritoiminta valtakunnallisesti sekä suomeksi että ruotsiksi, lue lisää täältä!

Kysy ammattilaiselta -palvelu adoptoiduille

Mietityttävätkö sinua esimerkiksi perintöasiat, adoptoidun oikeudet, ihmissuhteet tai perhesuhteet, oma adoptiotausta, juuret tai niiden etsiminen? Kysy ammattilaiselta -palvelu on kansainvälisesti ja kotimaan adoptoiduille suunnattu palvelu, jossa voit kysyä sinua askarruttavia kysymyksiä vapaaehtoisilta adoptioon perehtyneiltä ammattilaisilta. Lue lisää täältä!

Täältä voit tutustua suoraan ammattilaisten vastauksiin!

Facebook-ryhmiä adoptoiduille

Kansainvälinen adoptio on suljettu ryhmä ja tarkoitettu kaikille kansainvälistä adoptiota harkitseville, prosessin aloittaneille ja oman lapsen ulkomailta jo saaneille sekä kansainvälisesti adoptoiduille. Voit laittaa halutessasi ryhmään liittymispyynnön.

Aikuiset adoptoidut on kaikille aikuisille adoptoiduille tarkoitettu suljettu ryhmä, jonka löydät nimen linkistä. Voit laittaa ryhmään liittymispyynnön.

Ip-leiriläiset ja muut adoptoidut on suljettu ryhmä, joka on tarkoitettu entisten Interpedian leireillä käyneille sekä muille adoptoiduille. Klikkaa nimeä ja pääset helposti kurkkaamaan ryhmän ja voit laittaa halutessasi liittymispyynnön.

Aikuiset Etiopiasta adoptoidut on suljettu ryhmä, joka on tarkoitettu Etiopiasta adoptoiduille aikuisille. Klikkaa nimeä ja pääset helposti kurkkaamaan ryhmän ja voit laittaa halutessasi liittymispyynnön.

Ruotsinkielinen aikuisten adoptoitujen ryhmä on piilotettu ja tarvitset ylläpitäjän kutsun ryhmään päästäksesi. Ota yhteyttä Sabina Söderlund-Myllyharjuun: sabina.soderlund-myllyharju(at)carolin.fi

Finnish Adopted Youth on piilotettu ja tarvitset ylläpitäjän kutsun ryhmään päästäksesi. Ota yhteyttä vertaistoiminnan suunnittelija Elias Helmiseen elias.helminen(a)adoptioperheet.fi

Venäjältä Suomeen adoptoidut on piilotettu ja tarvitset ylläpitäjän kutsun ryhmään päästäksesi. Ota yhteyttä Katjaan (044 5344 555 / koivisto.katja(at)outlook.com). Jos kiinnostusta ja halua löytyy, niin myös maatapaamisia voidaan järjestää!

ADÅ Svenskspråkig Facebook-grupp för adopterade, som är bosatta på Åland. Kontakta: minna.vihavainen(at)hus.fi

  • Elias Helminen
    Elias Helminen Adoptoitujen vertaistoiminnan projektipäällikkö

      

    Yhteyshenkilö adoptoitujen nuorten ja aikuisten oman sekä vapaaehtoistoiminnan osalta
    045 882 7080

X