 Adoptiolapset tarvitsevat vanhempiaan - adoptiovanhemmat tarvitsevat perhevapaansa
Adoptio on lastensuojelutoimintaa Suomessa tai valtioiden rajojen yli. Lapsen edun tulee olla tärkein adoption kaikissa vaiheissa. On välttämätöntä, että myös perhepolitiikka ottaa keskiöön lapsen edun. Adoptiolapset tulevat pääosin lastenkodeista, joissa heitä on hoitanut joukko aikuisia. Sanotaan, että turvallisia kokemuksia omaavan adoptiolapsen asettuminen perheeseen tapahtuu kahden vuoden sisällä. Entä lapsen, jolla on taustallaan muunkinlaisia kokemuksia?
Jotta adoptioperheen jäsenet voivat käyttää yhteen kasvamiseen sen ajan, minkä kukin lapsi yksilönä tarvitsee voidakseen kohdata vahvempana uudet haasteet,
Adoptioperheet ry vaatii, että
* myös adoptiovanhemmilla on mahdollisuus hoitaa lasta kotihoidossa kolmen vuoden ajan. Ts. vanhempainvapaan jälkeen hoitovapaa ja kotihoidontuki jatkuvat, kunnes lapsen perheeseen tulosta (vrt. syntymästä) on kulunut kolme vuotta.
* rajoitus vanhempainvapaaoikeudesta vain 0-6-vuotiaan adoptoivalle poistetaan. Tällä hetkellä 7 vuotta täyttäneen lapsen adoptoivalla ei ole mahdollisuutta vanhempainvapaaseen. Adoptio on kuitenkin yli 7-vuotiaalle aivan yhtä iso muutos kuin pienemmällekin lapselle: kansainvälisessä adoptiossa lapsen elinympäristö, ihmiset ja kieli vaihtuvat. Vanhempien on voitava auttaa lasta sopeutumisessa ilman vaatimusta työstä irtisanoutumiseen.
* perhevapaiden kokonaisuudistuksessa adoptioperheet huomioidaan ottamalla lasten tarpeet keskiöön. Adoptioperheiden perhevapaat on tuotava muiden lapsiperheiden rinnalle sekä määrällisesti (vapaiden pituudet) että laadullisesti (päivärahaprosentit, eläkkeen kertyminen).
Lisäksi Adoptioperheet ry vaatii, että adoptiopalvelunantajien resursseista huolehditaan. Kansainvälisen adoption luonteeseen kuuluu, että adoptioyhteistyö loppuu aikanaan, kun ko. maassa ei ole enää tarvetta kotimaan ulkopuolisiin sijoituksiin. Näin tapahtui Suomenkin osalta 1970-luvulla. Maailmassa on lukuisia maita, joissa on perhettä tarvitsevia lapsia, mutta uusien yhteistyökontaktien solmiminen on lasten oikeuksien varmistamiseksi hidasta ja työlästä. Myös Suomessa on lapsia, jotka hyötyisivät pysyvästä perheestä, jonka adoptio turvaa joskus parhaiten. Tähän työhön on osoitettava voimavaroja, sillä jokaisella lapsella tulisi olla oikeus kasvaa perheessä. ----- Adoptioperheet ry tekee yhteistyötä Monimuotoiset perheet -verkoston kanssa. Verkostoon kuuluu kymmenen järjestöä, jotka työskentelevät sen hyväksi, että arkiset ja lainsäädännölliset puitteet olisivat kunnossa kaikilla perheillä.

Edellinen sivu
| Sivun alkuun |
Tulosta tämä
sivu |
 |
 |