Olet täällä

Globalisaatiota kauneimmillaan

Sami aloittaa lehden odottajapalstan kirjoittajana syksyllä 2014 ja esittäytyy meille seuraavasti:

"No, tuo on globalisaatiota kauneimmillaan", totesi ystäväni vailla ironian häivää, kun hän kuuli iloisista uutisista. Olin nimittäin juuri kertonut hänelle, että Suomen adoptiolautakunta on myöntänyt meille luvan toisen lapsen ulkomaiseen adoptioon.

Maailma on todellakin suuri kylä, toisaalta alati pienenevä sellainen. Toisen adoption toteutuessa perheemme, bändimme, muodostuu kolmella mantereella syntyneistä ihmisistä. Esikoistyttäremme on Kolumbiasta ja pian meillä on lapsi myös Etelä-Afrikasta. Perheellämme on juuret ympäri maapalloa. Ajatus on huimaava ja toisaalta mieltä rikastuttava. Saammehan mahdollisuuden yrittää ymmärtää maailmaa lastemme kautta laajemmin kuin moni koskaan tulee edes ajatelleeksi.

Toinen odotus, hmm… Ensimmäinen odotuksemme oli jälkikäteen ajatellen leppoinen, sillä emme keskittyneet odottamaan soittoa toimistosta joka sekunti, vaan pyrimme jatkamaan elämäämme kuten ennenkin. Varovaisen toiveikas ajatus vanhemmuudesta eli kuitenkin takaraivossa koko ajan.

Toinen odotus tuntuu nyt erilaiselta ja herättää aivan erilaisia, usein aika eriskummallisia kysymyksiä. Odotanko tätä lasta yhtä paljon? Miten sitä edes voi mitata? Onko hän aivan erilainen kuin esikoinen? Miten selviämme kahden touhukkaan kanssa? Entä jos lapsi ei olekaan touhukas? Entä jos onkin liian touhukas? Jaksanko olla yhtä hyvä isä myös tälle lapselle? Miten esikoinen suhtautuu?

Tärkein oppi on kuitenkin tähän asti ollut se, että pitää luottaa siihen, mitä sydän sanoo – ja sitten yksinkertaisesti toimia. Adoptiovanhempana olen törmännyt kommentteihin, kuten "olettepa te jaloja", "miten te oikein uskalsitte", "hirveän pitkä odotus", "kannattaako prosessiin ryhtyä" ja niin edelleen. Olen tiivistänyt asian seuraavasti: jos todella haluaa isäksi, voi ryhtyä prosessiin. Kaikki muu järjestyy itsestään. Voimavaroja se vaatii, mutta kun päätös on tehty, voimia yllättäen riittää.

Projektiin ei kannata ryhtyä väärin perustein; ei toisen mieliksi tai toiseksi parhaana vaihtoehtona. Siihen kannattaa tarttua uteliaana. Neuvonta on sitä varten olemassa, että siinä viimeistään selvitetään todellinen motivaatio ja suunta.

Adoptiossa on aina kyse lapsen edusta. Tämä näkökulma puuttuu usein ulkopuoliselta. Lapselle valitaan vanhemmat. Vanhemmille ei valita lasta. Yksinkertaista.

Sami, 3-vuotiaan energisen tytön onnellinen isä